Tuntematon helposti pelottaa ja sen vuoksi voi tuntua, että helpommalla pääsee kun muutoksen kieltää. Muuttumattomuus on silti vain harhaa ja todellisuudessa me itse ja maailma muutumme jatkuvasti. Ei ole sellaista asiaa kuin tilanteen säilyminen; jatkuvasti meissä itsessämme ja ympärillämme tapahtuu asioita, joihin joudumme reagoimaan, halusimme tai emme.
Muutokseen liittyy olennaisesti myös luopuminen. Uudistumalla voimme saada aikaiseksi parempaa, jolloin on syytä kysyä mikä vanhassa on säilyttämisen arvoista ja mikä olisi syytä jo päästää irti. Tämä ei tarkoita, että automaattisesti kaikki uudistukset olisivat hyviä. Se tarkoittaa, että on syytä tarkoin miettiä, mikä kulloisessakin tilanteessa on parasta.
Syyttely ei auta, ongelmanratkaisu auttaa
Kuinka paljon käytämmekään aikaa ja energiaa syyllisen löytämiseen. Jonka selvittäminen harvoin auttaa pääsemään tilanteessa eteenpäin. Syylliseen tuijottaminen on liian monesti vain menneisyyteen tuijottamista. Pidemmälle kantaa se, että katsomme tulevaisuuteen. Silloin tarkoituksenmukaisempaa onn pyrkiä löytämään ennakkoluulottamasti ratkaisut, toimintamallit ja keinot.
Jos vika on ulkoinen, vaikutusmahdollisuudet asian korjaamiseen ovat kovin vähäiset. Jos taas pystymme tarkentamaan katseemme itseemme ja toimintatapoihimme, ja sieltä löytää korjattavaa, voimme saada jotain aikaiseksikin. Realistisesti ja riittävän kriittisesti peiliin katsoen olkoon elämäntapamme.
Tulkinta on arvausta, tutkiminen on viisautta
Kuinka monet isotkin päätökset tehdäänkään tuntuman ja oletuksen perusteella? Nykyajan informaatiotulvassa voi välillä tuntua, että olennaista tietoa ei vain yksinkertaisesti ole saatavilla ja silloin miellyttävämpi keino on tehdä päätös sen perusteella miltä tuntuu.
Etenkin päätöksissä, jotka vaikuttavat moniin ihmisiin, olisi ensiarvoisen tärkeää, että niiden pohjalla on tutkittua ja puolueetonta tietoa. Ja tiedon tulkinnassa viisautta sekä maalaisjärkeä. Päätökset eivät saa pohjautua perinteisiin puolue- tai ryhmittymälinjauksiin, vaan niitä pitää aina pystyä tarkastelemaan kokonaisuuden kannalta parhaimmilla tavoilla.
Siiloutuminen ei kannata, yhteistyössä on voimaa
Yhteistyön väheksyminen on näköalattomuutta ja erilaisuuden aliarvostamista. Tämän voi ajatella myös niin, että ryhmä on viisaampi kuin yksilö - edellyttäen, että edellä esitetyt kohdat pätevät. Vaarallisintahan on iso lauma samanmielisiä.
Sen vuoksi on tärkeää, että erilaisia mielipiteitä on ja ne sanotaan julki - ja myös suvaitaan. Kukaan meistä ei ole samanlainen toisensa kanssa, joten on harhaa olettaa, että kaikesta olisimme samaa mieltä. Erilaisuus ja eriävät näkemykset rikastuttavat ja avoimen vuoropuhelun kautta on mahdollista saavuttaa ymmärrystä, jonka avulla voimme saada uusia ja upeita asioita aikaiseksi.
Rahalla ei ole arvoa, sijoituksilla on
Liian usein pitkälle kantavat päätökset perustellaan lyhyen aikavälin kustannuksilla. Silloin herkästi unohtuu, että kokonaiskustannuksiin vaikuttavat monet kuukausien ja vuosien aikana eteentulevat asiat. Jos kaksikymmentä euroa käyttää nyt huonosti, voi se tulla paljon kalliimmaksi kuin jos viisikymmentä euroa käyttäisi nyt hyvin.
Päätöstenteossa viisautta on ymmärtää vaikutukset ja kustannukset kokonaisuuden kannalta. Tällöin on toisinaan tarpeen tehdä kipeitäkin ratkaisuja - jos niiden avulla on mahdollista pitkällä aikavälillä saavuttaa etuja ja sijoituksille tuottoa.
Näihin teemoihin uskon ja niiden kautta haluan peilata kaiken sen, mitä minä teen, mitä sinä teet ja mitä me teemme.
Ota yhteyttä!
Jani Muhonen
0400 191646
