Jani Muhonen

Ei heti vastustettaisi kuntauudistusta

2012-02-08T11:53:00.000+02:00

Tänään se on taas tapetilla, kuntauudistus. Ja tunteet nousevat puolesta ja vastaan. Yleisestä ilmapiiristä ja kommenteista päätellen lähinnä vastaan.

Mikä onkaan taustalla, miksi asiaa niin helposti ja kiihkeästi vastustetaan? En ainakaan itse keksi muuta syytä kuin että taustalla on pelko oman elämän vaikeutumisesta ja asioinnin sekä palvelutason huonontumisesta.

Mutta, otetaanpas hetki malttia. Kuinka monella todella on näyttöä siitä, että uudistus olisi huono asia? Totta kai se mietityttää, jopa pelottaa ja niin saa ollakin. Silti huolestuminen ei saisi tarkoittaa automaattista ja perusteetonta vastustamista.

Kuntalaisen kannalta uskoisin kaikkien olevan yhtä mieltä siitä, että turhat ja raskaat = kalliit rakenteet kaipaisivat korjausta. Jos tämä uudistus voi tässä olla hyödyksi, mikä siis on ongelma? Jos liitosten myötä kokonaistalous paranee ja palvelutaso nousee, mikä siinä on vialla?

Onhan niin, etteivät kaikki tähän astiset kuntaliitokset ole toimineet. Mutta jos aiemmin on tehty huonoja ratkaisuja, nythän itse kunkin tulisi pitää huolta, ettei niin jatkossa tehdä. Virheistä voi ja pitääkin oppia, väärä logiikka on kieltäytyä muutoksesta vain sen varjolla, että ennenkään ei ole onnistuttu.

Ei kuntauudistus voi tapahtua siten, että ainoastaan "ylhäältä" annettuna tehdään pakotetusti jotakin ja annetaan valta muualle. Ei. Se voi ja sen pitää tapahtua siten, että asiat selvitetään, niihin otetaan kantaa ja yhdessä eri näkökulmin haetaan parhaimmat toimintatavat. Tähän työhön voivat osallistua kaikki, onhan se kuntalaisoikeutemme ja -velvollisuutemme. On vain oikeuden väärinkäyttöä ja velvollisuuksista luistamista olettaa pahinta ja sen perusteella hylätä uudet mallit.

En minäkään vielä tiedä, mitä esimerkiksi kotikaupunkini Nokian suhteen ihan käytännössä tarkoittaisi, jos se muiden Tampereen ympäryskuntien kanssa liitettäisiin Tampereeseen. Mutta sen tiedän, että niin Nokian kuin monen muunkin suomalaisen kunnan talous on vaikeassa tilanteessa. Silloin pitää olla avoin ja etsiä ratkaisuja monelta suunnalta, monesta vaihtoehdosta. Kuntauudistus voi olla yksi hyvä vaihtoehto.

Ja nyt töihin, mars. Sinäkin brutukseni.

2012-02-06T09:31:00.001+02:00

Presidentti on nyt sitten valittu. Eli ohi on tämäkin ruljanssi. Ja höpsis. Nythän se työ vasta alkaa.

Haavisto veti hyvän kampanjan, samoin kuin hänen aktiiviset kannattajansa, joista tosin osa - aivan kuin Niinistön kannattajistakin, minä yksi heistä - veti välillä överiksi. Mutta sellaista se on. Kun on innostunut ja innoissaan, roiskuu kuten rapatessa.

Mutta kiitokset numero kakkoselle, joka toi uutta aktivismia ja keskustelua politiikkaan. Olisinko minäkään niin painokkaasti vaalityöhön osallistunut, jos herra Haavisto ei kisassa olisi ollut.

Kiitokset ja onnittelut myös tulevalle presidentti Niinistölle, joka vuosien varrella on ansainnut luottamukseni. Nyt sitten luottamus todella punnitaan.

Haastan teidät, presidentti Niinistö, kaikin keinoin olemaan se Suomen keulakuva, joksi olette pyrkineet ja johon teidät nyt huomattavalla äänimäärällä on valittu. Odotan teidän tästä eteenpäin sielunne, sydämenne ja järkenne täysissä voimin työskentelevän ja taistelevan paremman huomisen puolesta, niillä valtuuksin mitä teille on suotu. Enkä tätä edes epäile, uskonhan teidänkin ymmärtävän: nyt se työ vasta alkaa.

Haastan myös teidät, Pekka Haavisto & kannattajat, Niinistön kannattajat ja kaikki muutkin Suomen kansalaiset, tekemään yhdessä yhteistä työtä huomisemme puolesta. Vaalikampanjan aikana kuullut lupaukset ja visiot eivät ole vain yhden, presidentiksi valitun, ihmisen asioita, vaan ne ovat meidän kaikkien.

Ja moitin teitä, te 31,1 prosenttia äänioikeutetuista, jotka ette Oikeuttanne äänestää käyttäneet. Mikä erityisvapaus teillä on asettua yhteiskunnan ulkopuolelle ja olla välittämättä meitä kaikkia koskevista asioista? No vote, no complain. Turha jupista, jos ei osallistu. Haastan silti teidätkin tekemään työtä teille ja meille tärkeiden asioiden puolesta.

Sillä kuten sanoin, nyt se työ vasta alkaa.

Todellinen kuuleminen ja keskusteleminen syntyy dialogista

2012-01-31T09:49:00.000+02:00

Vaihteeksi muutakin kuin vain älytöntä tai vähemmän älytöntä vaalittelua. Yksi mieliaiheistani, dialogi käsittelyssä.

Usean ikäiseni tai tilanteessani (lapsiperheen isä) olevan isona ongelmana on tyypillinen miehinen tapa pohtia asioita liiaksi oman pään sisällä. Sen sijaan, että jakaisin keskeneräisiä mietteitä muiden kanssa, pyrin turhaan täydellisyyteen mielipiteissäni, näkemyksissäni ja suunnitelmissani ennen kuin jaan ne toisten kuultaviksi.

Monissa tilanteissa näin on toki tarpeenkin, mutta etenkin parisuhteessa tämän kaltainen toimintatapa aiheuttaa turhaa jakamattomuutta, jonka johdosta toinen osapuoli joutuu otaksumaan ja arvailemaan mitä toinen todella ajattelee.

Viimeisten vuosisatojen aikana suomalaismies on ymmärrettävästi kasvanut tähän malliin. Tilanomistajille, upseereille ja esimiehille ei juurikaan ole kannattanut alkaa ehdottelemaan keskustelua tehtävien tarpeellisuudesta tai oikeasta tekemisen tavasta. Sodassa mennään kun käsketään ja rintamamentaliteetti on ollut vallalla kautta toimialojen ja tehtävien. Kolmanteen ja neljänteen polveen on miehen sulkeutuneisuus periytynyt.

Toisaalta perinteinen työntekemistapa on suosinut valmiiksi ajateltuja prosesseja, joiden mukaisesti asiat tehdään tai koko homma kaatuu. Vasta viime vuosina liikemaailmassa on havaittu jaetun suunnittelun edut. Siksipä kai suomalaisilla yrityksillä on ollut haastetta tässä pärjätä. Länsinaapurimme, jotka mielellään diskuteeraavat kaikesta, ovat tässä oppinsa oppineet huomattavasti entistä suurvalta-alaistaan laaja-alaisemmin.

Mutta etenkin parisuhteessa tällä hiljaisuudella tuntuu olevan kahdenlaisia seurauksia. Toisaalta puoliso ei tiedä läheskään kaikkea sitä mitä toinen todella ajattelee, mikä puolestaan aiheuttaa tietämättömyyttä toisen tekemisistä, joka taas saa luulemaan ja kuvittelemaan asioita.

Tätäkin voimallisempi vaikutus parisuhteeseen voi olla sillä, että puoliso ei saa tukea juuri niissä asioissa, missä sitä eniten tarvitsisi. Jos puoliso olisi jakamassa niin turhautumisia kuin onnistumisia, voisi vuosien varrella kehittynyt katkeruus tukahtua ja kääntyä rakentavaksi voimaksi hajottavan sijaan.

Ymmärryksen puute kumpaisenkin perimmäisistä haluista ja unelmista aiheuttaa helposti vain pintapuolisesti toimivan suhteen, jossa kohteliaasti väistellen kumpikin elää omaa elämäänsä. Yksin. Yksin toisen lähettyvillä.

Monesti, ei aina mutta usein, naiset osaavat paljon miehiä paremmin jakaa ajatuksiaan. Se ei paljon auta, jos niitä ei kuunnella. Koska kuuleminen on paljon muutakin kuin vain kuuntelua, eivät toisen sanat uppoa puolison sisimpään. Oma puhumattomuus kun aiheuttaa sen, ettei toisenkaan puhetta kykene kuulemaan.

Todellinen kuuleminen ja keskusteleminen syntyy dialogista, jossa molemmat osapuolet tasapuolisesti kuuntelevat, kuulevat ja kertovat ja toinen toiseltaan oppivat. Valitettavan harvassa ovat tämän maan keskustelevat aviopuolisot ja niin jälleen siirtyvät vanhempien opit ja esimerkit tuleville ja tuleville sukupolville.

Voi tätä pohjoista sisäänpäin kääntynyttä kansaa!

Presidenttiehdokkaat Ankkalinnassa

2012-01-30T10:00:00.000+02:00

Tuoreimmassa Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä oli molempien kakkoskierrokselle jatkaneiden presidenttiehdokkaiden haastattelu, jossa muiden kysymysten ohessa pyydettiin nimeämään suosikkihahmo Ankkalinnasta.

Niinistön vastaus oli jokseenkin mielikuvitukseton ja jopa tylsä, hän nimittäin mainitsi Mummo Ankan. Tämä kun on "ahkera, muista huolehtiva ja lämmin." Niinpä. Olikohan tämä varmuudella pelaamista vai todellinen mielipide?

Haavisto sen sijaan "on luontaisesti häviäjien puolella... Hannu Hanhella käy aina uskomaton mäihä. Vihaksi pistää. Olen siis Aku Ankan puolella." Yhtä lailla tämä häviäjien puolellakin oleminen tuntuu äänten kalastelulta.

Aku Ankka -lehti on ilmestymisestään saakka ollut suomalaisten suosikki. Johtuuko juuri tästä, että koska Akulla tuntuu menevän aina päin peetä, meidän on ollut helppo samaistua tähän epäonnen tähtien alla syntyneeseen hahmoon? Ja toisaalta, jos jollain on onnea, meillä ainakaan ei ole.

Mahtoiko Haavisto huomata, minkälaisen kateus-ajattelun hän itsessään paljastikaan?

Okei, olihan tämä vain leikkimielinen kysymys, eikä ehkä tarkoittettu niin vakavasti otettavaksi. Mutta jos presidenttiehdokkaalla ihan "vihaksi pistää", mikäli joku on onnekas, niin ainakin minua asia hämmästyttää. Onko elämänasenne todella niin katkera, että muiden menestymistä ja onnea ei suvaita?

Parempi siis olla onnekkaita vastaan ja epäonnisten puolella?

Tämä saa miettimään, onko Haavistokin sitä mieltä, että toisen onni on toiselta pois? Jolloin väistämättä pitää luoda vastakkainasettelua ja vastustaa onnekkuutta, menestystä. Aika huolestuttavaa ajatella että maamme keulakuvaksi hamuava kokee tällaista vääryyttä.

Aku Ankka ja muut hahmot ovat vain viihdettä ja kärjistettyjä tapahtumia, eikä Hannu Hanhi aina ihan viattomasti toimi onnensa edestä. Silti ajattelen, että tämä lipsahdus siitä, kuka ainakaan ei suosikkihahmo ole, kertoo Haaviston ajattelun perusteista. Toisinaan kun juuri nämä viihteelliset näkökulmat paljastavatkin jotain todellista itse kunkin sisimmästä.

"Verotulojen kasvattaminen edellyttää riittävää panostamista elinkeinoasioihin"

2012-01-27T23:14:00.001+02:00

Pirkanmaan Yrittäjä 25.1.2012.

Hyvin sanottu, olen täysin samaa mieltä.

Miten voisin olla ahneutta vastaan?

2012-01-27T11:09:00.000+02:00

Yhtenä Sauli Niinistön kampanjan teemana on olla ahneutta vastaan. Tämä on saanut monet naurahtamaan tai kiukustumaan, riippuen kunkin luonteenpiirteistä ja elämänasenteista. Toisaalta, monet ovat ottaneet tuon viestin vastaan tärkeänä muistuttajana yhteisestä vastuusta. Näin ne, jotka eivät epäile Niinistön vilpittömyyttä.

Ne taas, jotka vilpittömyyttä epäilevät, katsovat Niinistön tekemisiä vuosien varrelta ja tätä kautta kokevat, ettei väite ahneuden vastustamisesta voi pitää paikkaansa.

Minä en koskaan ole ollut rikas. Toisinaan olen saattanut sanoa itseäni hyvätuloiseksi, useimmiten en. Tunnistan itsessäni ahneuden ja tunnistan sen monissa tutuissa ja tuntemattomissakin. Ahneus on sitä, että mikään ei riitä, pitää saada enemmän - ilman järkevää tarvetta tai käyttökohdetta. Ahneus taitaa silti olla meihin kaikkiin enemmän tai vähemmän sisään rakennettua ja sen tunnistaminen voi toisinaan olla kovin vaikeaa. Ahneus kuluttaa ja syö sisältä. Ahneus on himoa ja himo johtaa nautintojen metsästykseen ilman tarpeiden täyttymystä.

Näistä näkökulmista ymmärrän tuon teeman oikein hyvin. Ja riippumatta vilpittömyydestä tai vilpillisyydestä, se on tärkeä teema. Niin tärkeä, että on typerää naurahtaa sille vain sen takia, että sen tuo esiin joku, joka ei kenties itselle ole mieleinen.

Miten siis voi olla ahneutta vastaan jos ei täysin sydämin vastusta tuloerojen kasvua tai työntekijöiden irtisanomista voittoa tekevästä yrityksestä? Ja toisaalta vastustaa hyvätuloisten verotuksen kiristämistä?

Sillä minä olen ahneutta vastaan, mutta en mustavalkoisesti vastusta tuloerojen kasvua, en työntekijöiden irtisanomista voittoa tekevästä yrityksestä ja toisaalta en ymmärrä hyvätuloisten verotuksen kiristämistä.

Tuloerot
Tuloerojen kasvun syyttäminen ongelmista ja eriarvoisuudesta on höpöhöpöä. Ongelmia tulee, jos tulot eivät riitä kattamaan perusmenoja. Siinä tilanteessa on järjetöntä syyttää isotuloisempia omasta ongelmasta. Eihän asia kai niin ole, että meillä olisi yksi muuttumaton kakku, joka jaetaan kaikille ja jos joku saa enemmän, toiselle jää vähemmän? Minä en vain voi ymmärtää, miten se olisi vaikka Jorma Ollilan syy, jos joinain aikoina minä en tienaa tarpeeksi.

Eriarvoisuutta taas on aina ollut ja tulee aina olemaan. Eriarvoisuutta tulee jo siitä, että toinen asuu Imatralla ja toinen Torniossa. Elinympäristömme ja -mahdollisuutemme ovat kaikille erilaiset ja muuttujia on niin paljon, että ei ole mahdollista, eikä edes tavoiteltavaa hakea samoja olosuhteita kaikille. Mao ymmärtääkseni tätä yritti, eikä siinä kovin kaksisesti käynyt.

Eriarvoisuus ei silti tarkoita sitä, että joku olisi vähempiarvoinen kuin toinen. Vaikka en omaa samaa varallisuutta kuin Niinistö tai Haavisto, en silti ole lainkaan vähempiarvoinen. Oma arvoni syntyy omasta onnellisuudestani ja hyvinvoinnista, joiden rakentumiseen varallisuus tai tulot ovat vain yksi tekijä, enkä sen anna hallita kokonaisuutta.

Irtisanomiset
Entäs se työntekijöiden irtisanominen sitten? Miksi jotkut niin kovasti haluavat nähdä yritykset kasvottomina, pahoina korporaatioina, jotka vain riistävät työntekijöitään? Toki näitäkin on, mutta kun valtaosa - siis todellakin noin yhdeksän yritystä kymmenestä - yrityksistä Suomessa ovat pieniä, niin on vaikea ymmärtää tätä ay-liikkeidenkin ajamaa asetelmaa.

Hyvin toimiva yrityskin joutuu joskus vaikeiden päätösten eteen. Pitääkö kaikki töissä vai irtisanoako osa, jotta lopuille olisi töitä? Alentaako kustannuksia nyt vai vasta sitten kun on liian myöhäistä? Muuttaako prosesseja ennakoidusti vai jäädä jälkeen kilpailijoista? Ja monia, monia muita tilanteita voi tulla vastaan.

Viisaita päätöksiä tekevä ja työntekijöitään kunnioittava yritys ei ole vain utopiaa. Itse tunnen monta tällaista firmaa. Ja silti toisinaan edellä kuvattuja valintoja tulee tehtäväksi. Silloin pitää harkita tapauskohtaisesti, silloin ei mustavalkoisuus auta kun maailma on värisävyjä täynnä.

Kun ensimmäisen kerran itse tähän tilanteeseen jouduin, kun piti tehdä valinta osan henkilöstöstä irtisanomisesta, ei päätös ollut helppo. Mutta joku päätös oli pakko tehdä ja mieluummin sellainen, joka varmisti yrityksen jatkuvuuden ja enemmistön työpaikkojen säilymisen. Tuona irtisanomispäivän iltana tyhjensin suruuni ja tuskaani sixpackin - koska myötäelin irtisanottujen murhetta enkä osannut käsitellä omaa kipuani tekemäni päätöksen suhteen.

Tiedän ihmisiä, joille irtisanomiset tekevät vielä paljon tätäkin kipeämpää, mutta hekin tietävät, että joskus pitää valita kahdesta pahasta pienempi.

Verotus
Tamperelaisen 2500 euroa (brutto) kuussa ansaitsevan lapsettoman yksineläjän perusveroprosentti ilman vähennyksiä on 20%. Jos kuukausitulo on 8045 € (kuten Pekka Haavistolla vuonna 2010), veroprosentti nousee 37,5%:iin (lähes kaksinkertaiseksi). Kymppitonnin kuussa tienaavalla prosentti on 40. Nettotulot tällöin ovat samassa järjestyksessä 1878 €, 4634 € ja 5510 €. Vaikka suurinta palkkaa saava saa bruttona neljä kertaa enemmän kuin pienintä palkkaa ansaitseva, nettotuloissa ero on 2,9-kertainen. Eikö tämä jo ole aika kireää?

Mikä sitten on hyvätuloisten verotuksen merkitys isossa kuvassa? Vuoden 2010 verotietojen mukaan reilusti alle 10% työntekijöistä tienaa yli 5000 € kuussa. Näitä yli kahdeksantonnia tienaavia on vain muutama prosentti. Siis lopulta vain hyvin pieni osa palkansaajista, joiden verotuksen kiristämisellä ei kokonaisuuden kannalta ole oikeastaan muuta merkitystä kuin että pienempituloiset saavat siitä koston maun suuhunsa.

Ja mikä ainakin minusta on huomattavaa - sen lisäksi, että hyvätuloiset jo verotuksen myötä maksavat enemmän yhteiskuntamme menoista - he myös antavat varallisuuttaan hyväntekeväisyyteen enemmän. Eivät toki kaikki, mutta iso osa. He myös sijoittavat ja mahdollistavat uusien yritysten = uusien työpaikkojen syntymisen, jota kautta on mahdollisuus tulouttaa yhteiskunnalle paljon enemmän kuin kiristämällä tämän pienen joukon verotusta.

Ahneus
Eikö ahneus olekin sitä, että haluamme kovemmin rokottaa niitä, jotka tienaavat meitä enemmän, vaikka sillä ei loppujen lopuksi olisi niin isoa merkitystä? Tällöin ahneudelle paljastuu vielä yksi nimi: kateus. Ja se vasta on sisältä tuhoava voima.

Minä haluan taistella ahneutta ja kateutta vastaan. Minä haluan Suomen, jossa saa ja on mahdollista menestyä - oli sitten mittaristo mikä tahansa. Todellinen menestyjä luo hyvinvointia ympärilleen, ei tuhoa sitä. Kateus sitä tuhoa tekee.

Pekka Haavisto on varmasti hieno mies

2012-01-26T14:03:00.000+02:00

En tunne Pekka Haavistoa henkilökohtaisesti, koskaan en edes tavannut. Silti olen vakuuttunut, että hän on hieno ja viisas mies. Monet ystäväni Facebookissa ja muuallakin ovat vaalitohinan aikana tätä viestiä energisesti jakaneet, ja kun itsekin olen samaan päätelmään eri tietolähteiden kautta päätynyt, hänen on varmastikin oltava. Hieno mies siis.

Harvinainen ja miellyttävä tilanne, että pitää valita kahden hienon miehen väliltä.

En minä Sauli Niinistöäkään tunne, pari kertaa tavannut vain. Joten melko samoista lähtökohdista kumpaakin ehdokasta arvioin. Saulikin on hieno mies.

(Ei sen puoleen, kyllä minulle naispresidenttikin kävisi jos hyvä ehdokas olisi ollut tarjolla. Riittävän hyvää ei ole vastaan tullut, joskin Biaudet ainakin minut positiivisesti yllätti.)

Mutta palataan miehiin. Otinpa selvää kummastakin ehdokkaasta sen, mitä (toivoisin) suhteellisen puolueeton taho, Ylen vaalikone, heistä kertoo.

Haavisto vastaa monisanaisemmin kuin Niinistö. Tässä on puolensa, toisaalta huomaan, että paikoin olisi tarvetta tiivistää sanomaa ja jättää lait ja pykälät tässä yhteydessä vähemmälle. Niinistöllä tuntuu olevan päinvastainen ongelma; ytimekkäät ja lyhyet perustelut joissain kohdin antaisivat odottaa hieman laajempaa selvitystä.

Kotimaan asioiden hoidosta valtavan suuria eroja ei löydy, ennemminkin tuntuu olevan erilaista ymmärrystä vaalikoneen mustavalkoisista kysymyksistä, jotka todellakin ovat jätetty joissain kohdin niin avoimiksi, että niihin voi vastata täysin eri lailla, vaikka itse asiasta samaa mieltä olisikin.

Presidentin yksityiselämän, kulttuurin ja siviiliasioiden suhteen eroja alkaa jo löytymään - kuinka nämä sitten todella ovat olennaisia presidentin tehtävien kannalta? Haavisto kenties ottaa vastuuta puolisonsa puolesta turhan holhoavasti ja on näköjään sitä mieltä, että sekä presidentti, että hänen puolisonsa olisivat aika lailla yksityishenkilöitä. Mutta kun eivät ole.

Viimein löytyy tästä koneesta ratkaiseva ero: "14. Maapallon pelastaminen vaatii luopumista jatkuvan talouskasvun tavoitteesta." Haavisto täysin samaa mieltä, Niinistö jokseenkin eri mieltä.

Niin minäkin. Eri mieltä siis. Sillä ei kai talouskasvu maapalloa tuhoa? Päin vastoin, ilman talouskasvua ei ole mahdollista panostaa uudenlaiseen ympäristöajatteluun. Eivätkö juuri pahimmassa kurassa olevat valtiot ole niitä, joilla on suurimmat ilmasto-ongelmat? On ajattelemattomuutta korreloida talouskasvu hyvinvoinnin ja ilmasto-ongelmien syyksi. Kuten eivät tuloerotkaan aiheuta ongelmia, ei talouskasvukaan sitä tee. Ongelmia tekevät aina ja vain ihmiset - huonoja päätöksiä tekevät ihmiset.

Eivät talouskasvua tärkeänä pitävät ihmiset (kaikki) ole välinpitämättömiä "pehmeiden" arvojen suhteen. Aivan kuten eivät vihreitä arvoja korostavat tahot (kaikki) vastusta taloudellista hyvinvointia.

Hyvinvointi ei ole silkkaa taloudellista hyvinvointia, sen hyvin tiedän. Mutta hyvinvointiin liittyy taloudellinen hyvinvointi ja tässä asiassa Niinistö vetää pitemmän korren: "Kestävän kehityksen talouskasvu luo edellytyksiä ympäristön tuhoutumisen ehkäisyyn."

Juuri näin, asiat pitää nähdä kokonaisuuden kannalta eikä vain yksityiskohtia tuijottaen. Kyllähän Haavistokin myöntää: "Teollisilla ja jälkiteollisilla yhteiskunnilla on mielestäni erityinen vastuu näyttää ympäristön kannalta kestävälle kehitykselle uusi suunta mm. leikkaamalla ilmastopäästöjään ja ottamalla käyttöön ympäristön kannalta säästävää tekniikkaa."

Näin juuri. Ja tuohon ajatteluun talouskasvu on tarpeen. Ilman taloudellisia resursseja ei tätä peräänkuulutettua uutta tekniikkaa noin vain oteta käyttöön.

Tämä näkökulma luonnollisesti on vain yksi poiminta ehdokkaiden sanomisten ja näkemysten kirjosta, mutta minulle se tuo jälleen yhden syyn lisää olla Niinistön kannalla. Hänellä on laaja-alaisempi ja -näkemyksellisempi ymmärrys kansakuntamme tilanteesta sekä niistä toimista, mitä tässä ajassa tarvitaan.

Haavisto on hieno mies ja omalla toiminnallaan varmasti kykeväinen hoitamaan presidentin tehtäviä. Mutta kun kahdesta hyvästä pitää valita, Niinistö on parempi.

Mielikuvavaalit

2012-01-26T09:38:00.000+02:00

Viime päivien aikana käyty keskustelu presidenttiehdokkaista, kuin myös uutisointi on antanut ymmärtää, että meneillään on epätavallisen kiihkeä vaalimittelö - kiihkeä siinä mielessä, että kerrankin kansalaiset ovat kunnolla aktivoituneet puolesta ja vastaan. Toisen kierroksen ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä oli kuulemma vilkkain koskaan sinä aikana, kun nykyisen mallinen presidentinvaalitapa on ollut olemassa. Silti ihmettelen, miksi monilla niin kiire on äänestämään? Vaikka minullakin mielipide on olemassa ja ehdokas valmiina, silti ajattelin katsoa pelin loppuun asti.

Mutta hyvä, että ollaan aktiivisia ja äänestetään. Sillä koskettaahan asia meitä kaikkia; äänestämättä jättäminen ei ole mikään mielipide, se on asettautumista yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vaikka kumpikaan toiselle kierrokselle päätyneistä ehdokkaista ei oma suosikkisi olisikaan, äänestä silti. Sellaistahan elämä on. Ei aina voi valita itselle mieluisista vaihtoehdoista, joten silloin on kenties paikallaan tarkistaa omat kantansa ja miettiä mitkä asiat ovat lopulta tärkeitä.

Viime keväänä eduskuntavaalien alla pohdin niiden olevan brändivaalit. Yhä enenevässä määrin puolueet ja ehdokkaat asettautuivat markkinoinnin ja puolueiden brändien alle. Ja sitähän nykyaikainen markkinointiviestintä on - luontaisesti etsimme meille läheisiä mielikuvia ja niihin samautuen teemme osto- tai äänestysvalintamme.

Eikä tämä automaattisesti huono asia ole. Tämä on silti hyvä tiedostaa.

Sillä jos eduskuntavaalit olivat brändivaalit, nyt meneillään ovat mielikuvavaalit. Mikä onkaan mielikuvasi presidenttiehdokkaista ja niistä taustavoimista sekä arvoista mitä he edustavat? Ja kuinka todellinen tämä mielikuvasi lopulta on?

Voi olla, että Kokoomus on sinussa aina herättänyt negatiivisia mielikuvia. Silloin voi olla hyvinkin vaikeaa äänestää ko. puolueen ehdolle laittamaa Niinistöä. Mutta presidenttiys ei saa olla puoluepolitiikkaa, eivätkä onneksi kumpikaan ehdokkaista tähän ole sortunutkaan.

Jos päästään puoluepolitiikan ylitse/ohitse, jäljelle jää ihminen, persoona. Jolloin jo mainitut mielikuvat edelleen vaikuttavat ja viimeistään nyt olisi syytä kurkistaa syvemmälle. Mitä ehdokas todella on tehnyt, sanonut ja vakuuttanut. Mitä asioita ehdokas todella ajaa, mitkä ovat faktat.

Näiden tietojen valossa onkin sitten ihan eri asia tehdä äänestyspäätöksiään kuin ainoastaan mutu-tuntumalla.

Luottamuksen arvoinen presidentti

2012-01-25T15:49:00.000+02:00

Presidentin valitsevat äänioikeutetut. Ääni annetaan sille ehdokkaalle, joka omasta mielestä on luottamuksen arvoinen.

Näkökulma, joka kenties jää mielipiteen muodostuksessa helposti jalkoihin? Vaikka siitähän tässä todella on kysymys. Presidentti on työ, mutta se on myös luottamuksen paikka.

Tämä näkökulma virkistyi omaan mieleeni kun ystäväni kommentoi väkemiään vaalivalvojaisia: "Pekka katsoo rauhallisesti silmiin kun hänelle puhutaan, mutta Sauli pälyilee hermostuneesti ja rypistelee otsaansa. Pekka herätti luottamusta, Sauli ei."

Joille kuille luottamusta herättävät tietyt seikat, toisille toiset. Toisille olemus viestii hermostuneisuudesta, toisille valppaudesta. Itselleni tämä huomautus tuli yllätyksenä; nimenomaisesti Niinistön olemus ja kehonkieli kaikista ehdokkaista eniten on herättänyt luottamusta kampanjoinnin ajan.

Kommentti oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, kuinka erilaisia olemme ja kuinka eri tavoin suhtaudumme asioihin. Ja varmastikin reaktiomme taustalla ovat tähän astisen elämän aikana saadut opit ja kokemukset. Ei siis ole lainkaan vähäarvoista eteenpäin katsomisen ohella oppia menneisyydestä. Kun katson omaa historiaani ja katson Niinistön historiaa, ymmärrän miksi olen Niinistöä päätynyt äänestämään.

Sauli Niinistö herättää vahvan luottamukseni.

Kaikkien muiden valintaani ohjaavien syiden ohella luottamus ei ole laisinkaan vähäinen asia. Luottamuksen arvoinen presidentti. Tätä hetkeä olen odottanut.

Anna äänesi rehellisesti sille ehdokkalle, johon viime kädessä luotat enemmän.

Nexar Antonio Niinistö vai Jenni Haavisto?

2012-01-24T09:39:00.000+02:00

Olen jo useita päiviä piehtaroinut kysymyksen parissa: saako tässä vapaan ajattelun maassa todellakin ajatella vapaasti, vai tarkoittaako vapaa-ajattelu sitä, että pitää ajatella kuten vapaan ajattelun äänitorvet edellyttävät?

Ensinnäkin, olen tyytyväinen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokseen ja kahteen ehdokkaaseen. Kumpi heistä sitten uudeksi presidentiksi valitaankin, Suomi saa hyvän presidentin ja kaivattua uudistusta. Voisiko tilanne parempi ollakaan; nyt valittavissa on kaksi kovaa vaihtoehtoa.

Mutta kun väitetään, että sillä ei ole merkitystä, mikä ehdokkaan siviilielämän tilanne on, se on puppua. Totta kai sillä on merkitystä. Jo se, että osa nostaa esille, ettei näillä asioilla saa olla vaikutusta mielipiteisiin, kertoo vahvasti, että niillä on. Eihän presidentti ole vain yksittäinen, irrallinen osanen, vaan mielipiteemme ja -kuvamme muodostuvat kokonaisuudesta. Se, onko tällä muulla osalla sitten vaikutusta kykyyn hoitaa presidentin tehtäviä, on täysin eri asia. Varmastikaan ei ole. Valittiin presidentiksi kumpi vain, uskon, että molemmat ovat tehtävään varsin kyvykkäitä. Ja se on hyvä.

Silläkin uhalla, että minua tämän kirjoituksen myötä leimataan mihin suuntaan vain, kysyn silti kaksi kysymystä. Mitäpä jos:

1) Niinistön puoliso olisikin Nexar Antonio Flores ja Haaviston puoliso olisi Jenni Haukio?

tai

2) Niinistön puoliso olisikin kolmikymppinen poliitikkomies Suomesta ja Haaviston puoliso olisi kolmikymppinen naiskampaaja Ecuadorista?

Äänestäisitkö silti samoin kuin nyt olet tehnyt ja/tai aiot tehdä?

Minä väitän, että suhtautuisimme molempiin ehdokkaisiin kovin eri tavoin kuin nyt. Ei ole yhdentekevää, minkälainen on ehdokkaan elämäntilanne, historia ja lähipiiri. Ne vaikuttavat näkemyksiimme ja sitä kautta valintoihimme.

Edelleen korostan, että presidentin tehtävien hoitoon näillä asioilla ei ole vaikutusta. Ihmisyyteen tai osaamiseenkaan näillä ei ole. Mutta vaikka kuinka emme haluaisikaan, niillä vaikutusta siihen on, miten äänioikeuttamme käytämme.

Olisipa Suomi maa, jossa...

2012-01-19T17:19:00.000+02:00

Presidentinvaalit ovat ovella, joten on aika työstää listaa.

Olisipa Suomi maa...

jossa yrittäjyys olisi hyve, ei pahe ja yrittäjä olisi hyvis, ei pahis.

jossa jokainen olisi halukas sanomaan mielipiteensä ilman pelkoa väärässä olemisesta tai teilaamisesta.

jossa kaikki lapset olisivat arvostettuja ja heidän hyvinvointiinsa tähtäisi kaikki toiminta.

jossa saa onnistua ja rikastua ilman, että siitä tulee synti ja kateuden kohde.

jossa jokainen pyrkisi tekemään parhaansa sillä paikalla millä kulloinkin on.

jossa uudistus ja muutos nähtäisiin mahdollisuutena, ei uhkana.

jossa ei katsottaisi rikkaa, kun malkakin on huomaamatta.

jossa politikoinnin sijaan tehtäisiin kokonaisuuden kannalta oikeita ja kestäviä päätöksiä.

jossa riskin ottaminen olisi normaalia ja hyväksyttävää.

jossa automaattisesti ei vastustettaisi sellaista, mitä ei tunneta.

jossa syyllisen etsimisen sijaan etsittäisiin ratkaisuja.

jossa otettaisiin asioista kunnolla selvää, eikä jämähdettäisi omiin oletuksiin.

jossa yhteistyö ja erilaisuus nähtäisiin voimavarana, eikä omillaan pärjääminen olisi tavoite.

jossa ymmärrettäisiin, että rahalle arvo muodostuu vasta, kun sitä käytetään oikein.

jossa olisi monen värisiä, ikäisiä, näköisiä, kuuloisia ja tyytyväisiä ihmisiä.

jossa tämä lista ei olisi silkkaa utopiaa.

Eipä presidentti näitä asioita ratkaise, mutta se, minkälaisen johtajan tämä maa valitsee, kyllä paljon kertoo, minkälaisiin arvoihin tämä kansa uskoo.

Vihapuheeni ulkomaalaisiin liittyen

2011-12-14T17:18:00.000+02:00

Varoitus: tämä on rasistinen kirjoitus. Kenties jopa poliittinen sellainen. Ehkäpä on tulkittavissa myös vihapuheeksi, sellaiseksihan tulkitaan mikä tahansa, mikä haluttaessa niin halutaan.

Otetaanpa alkuun sitaatti: "Kat ko kat kara rapui". Ymmärsitkö? En minäkään ymmärtäisi ilman selitystä. Otetaanpa siis sama uudestaan, hieman toisin: "Katso, on kissa juosta rappunen alas."Menikö nyt paremmin? Ensimmäinen oli rauman giältä, jälkimmäinen imitoiden ihmistä, joka ei äidinkielenään Suomea puhu, mutta parhaansa yrittää. Niin kumpaakos ymmärsitkään paremmin?

Olin eilen eduskunnan startup-ryhmän tilaisuudessa, missä kuultiin startuppien edustajien näkemyksiä, kuinka toimintaympäristöä Suomessa pitäisi parantaa yritystoiminnan, nimenomaisesti aloittavan yrityksen näkövinkkelistä. Mainiota, että moinen tilaisuus pidettiin, toivottavasti näemme jatkossa lisää vastaavia ja laajempiakin. Kiitokset vaan sinne eduskuntaan, etenkin puuhamies Lasse Männistölle.

Kauppalehtikin poimi uutiseensa Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanasen kommentit suomalaisten ulkomaalaiskyräilyistä. Ilkan mukaan "Suomen maine maailmalla vaikeuttaa kansainvälisten huippuammattilaisten rekrytoimista suomalaisiin kasvuyrityksiin." En yhtään epäile. Hyvä, että joku sanoo tämän ääneen, sillä olen aivan samaa mieltä. Pelkäänpä myös, että tilanne vain pahenee, ellei siihen puututa. Kiitos Ilkka että puutuit.

Suomeen pitäisi saada paljon lisää väkeä. Tällä hetkellä olemme aivan liian pieni kansa, kaupungin kokoinen. Väestön pienuus näkyy niin julkisen liikenteen toimimattomuudessa, julkisen rahoituksen vajeessa kuin vetovoimaisten yritysten vähäisyydessäkin. Mutta miten saadaan lisää väkeä kun "luonnollinen kasvu", eli syntymän kautta väkiluvun kasvaminen ei taida olla se kovin nopea ja tehokas tie? Väkimäärän lisääminen ostojenkaan kautta ei liene realistinen/eettinen, saatika sitten väkivalloin hankittava populaatio. Jota kyllä Euroopassakin aika ajoin on toteutettu. Toivottavasti ei ihan heti uudelleen.

Ainoaksi mahdollisuudeksi jää ihmisten vapaaehtoinen tuleminen Suomeen. Olisipa hienoa, jos Esplanadilla kuulisi ja näkisi samanlaista tyylien ja kielien kirjoa kuin vaikka Barcelonan Ramblalla tai Lontoon Oxford Streetilla. Kunpa täällä olisikin enemmän tummaihoisia, aasialaisia, jenkkejä, hutuja ja juutalaisia. Ja kaikkia muitakin.

Nyt sitten meni vihapuheeksi ja rasismiksi. Sillä enkö kusekin omiin muroihini tämmöisiä puhumalla?

En.

Jos meitä täällä pohjolan perämetsissä olisi paljon enemmän, me saisimme paljon enemmän aikaiseksi. Meillä kaikilla olisi rikkaampaa. Ei kyse ole siitä, että "ulkomaalaiset" vievät "suomalaisten" työt, vaan siitä, että laajemman väestöpohjan ja suuremman työntekijäporukan kautta olisi kaikille enemmän potentiaalia kasvattaa omia mahdollisuuksiaan. Ihan kuten ei ylihärmäläinenkään yritys pitkälle pötki ilman ulkopaikkakuntalaisia, ei suomalainenkaan juokse pitkälle ainoastaan suomalaisin voimin.

Ja mitä edes tarkoittaa olla suomalainen? Mikä sen määrittää? Asuinkaupunki/-kunta? Synnyinmaa? Ihonväri? Uskonto? Kulttuuri? Kieli? Höpöhöpö. Kuten jo alussa huomasit, löytyy Suomestakin monia kieliä, joista osasta ei todellakaan ota mitään selvää. Tunnen äidinkielenään jotain muuta kuin Suomea puhuvia ihmisiä, joiden Suomen kielen puhetta ymmärrän paljon paremmin kuin turkulaisten mulkukkailua. Onhan vaasalainen kulttuuri paikoin hyvin erilaista kuin helsinkiläinen. Ja me emme todellakaan ole kaikki samannäköisiä tai -värisiä.

Suomalaiseksi tekee ainoastaan asenne, oma ja muiden. Se, että et halua ulkomaalaisia Suomeen, on vain osoitus omasta epävarmuudestasi, ennakkoluuloistasi ja asennevammastasi.

Muutetaan siis tämä yhdessä. Tehdään Suomesta maa, jonne sankoin joukoin haluavat tulla mahdollisimman monen alan osaajat ja osaamattomat. Tehdään yhdessä heidän kanssaan tästä maantieteellinen seutu, jossa asenne on kohdillaan ja ihmisten hyvä olla.

Pyssy selässä ja sivakoilla lykkien, säestyksellä suomalaisten tykkien, kaikki rosvot Siperiaan karkoittaa, hyvää tarkoittaa.
Juoda kossua ja pirtti tyhjentää, laulaa yksinäistä, jos ei toiset nää, mennä mutakuonot kaupungista kitkemään mutta joku päivä Suomipoika itkemään.
Ryhtyy, tai joutuu, tai suostuu ja silloin Kauhavan rauta ruostuu.
Juice Leskinen: Vaasankin veri vapisee

Euro kaatuu eli eli, aurinko silti nousee

2011-12-09T17:16:00.000+02:00

Kaatuuko euro? Palataanko markkaan? Pahoja kysymyksiä, joihin itse kukin on yrittänyt vastata, mutta toistaiseksi jokainen vastaus on mitä parhainta ennustamista - arvausta.

Olisiko sitten edes koskaan pitänyt mennä euroon? Olisiko pitänyt jäädä markkaan? Yhtä hankalia kysymyksiä. Spekulointia ja jossittelua ainoastaan jos näihin koittaa vastata. Siis arvailua.

Oleellisempaa kuin väitellä, mitä olisi aikoinaan pitänyt tehdä, on hyväksyä niin käyneen, sitä ei enää voi muuttaa. Ja koittaa ymmärtää kulloisenkin tilannekokonaisuuden; Suomi ja EU vuonna 2002 olivat aika erinäköiset kuin vuonna 2011. Toki paljon samaa, mutta toki paljon muutosta.

Jos euro kaatuu, se kaatuu. Silloin potkitaan eteenpäin jotenkin muuten. Jos se ei kaadu, ei se kaadu. Silloinkin potkitaan eteenpäin.

Kävi miten kävi, Eurooppa pysyy. EU:kin voi kaatua, mutta eivät eurooppalaiset ihmiset mihinkään katoa. Valtioita ja yrityksiäkin saattaa mennä pesuveden mukana, mutta sekin on vain business as usual. Ainahan valtio- ja yrityskartat ovat uusiutuneet.

Tästä näkökulmasta voi todeta, että hermoilu ja pirujen maalailu ei auta ketään eikä mitään. Joka tapauksessa aurinko nousee vielä huomennakin, niin suomalaisille kuin kreikkalaisillekin. Joka tapauksessa jatkossakin kuulumme samaan mantereeseen. Joka tapauksessa tulevaisuudessakin tulemme käymään kauppaa eurooppalaisten kanssa.

Loppujen viimeksi sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko valuuttana euro vai markka vai punta vai kruunu. Valuuttahan on (pääosin) vain väline.

Strutsit kautta maailman, yhtykää

2011-11-17T17:15:00.000+02:00

Eilen puhuin Irlantiin, skypetin Intiaan, meilasin Norjaan, Belgiaan ja Britteihin, pikaviestitin USAan ja Cayman-saarille. Blogissani kävi lukijoita mm. Eestistä, Kolumbiasta, Bulgariasta ja Turkista.

Samanaikaisesti kuuntelin musiikkia, joka on tehty UK:ssa ja jenkeissä. Käytin konetta ja puhelinta, jotka on suunniteltu Kaliforniassa ja valmistettu Aasiassa. Päälläni olevat vaatteet osin suunniteltu Euroopassa ja valmistettu eri puolilla maailmaa.

Join etelä-amerikkalaista kahvia, söin italialaista ruokaa, join espanjalaista punaviiniä ja nautin väliamerikkalaista suklaata.

Tämä on kansainvälinen maailma ja strutsi olet jos sitä koitat olla myöntämättä. Jumiutumalla vain yhteen maahan ei pitkälle pötkitä.

Just another day in the life.

Wikipedia kertoo strutseihin liittyvän myytin, jossa lintu piilottaa pelästyessään päänsä hiekkaan. Oikeasti näin ei tapahdu - eihän sinunkaan kohdallasi?

Suomi pitää sulkea ulkomaalaisilta

2011-11-07T17:13:00.000+02:00

Otantoja väkiluvuista ympäri maailmaa, Wikipediasta

poimittua:

Lapua	15 000
Tampere	214 000
Helsinki	592 000
Suomi	5 400 000
Pietari	4 700 000
Ruotsi	9 400 000
Pohjoismaat	25 000 000
Saksa	82 000 000
EU	501 000 000
Venäjä	139 000 000
USA	309 000 000
Etelä-Amerikka	386 000 000
Pohjois-Korea	24 500 000
Afrikka	1 000 000 000
Intia	1 189 000 000
Kiina	1 337 000 000
Maailma	7 000 000 000

Niin, eiväthän nuo suuret luvut oikeastaan mitään kerro, kun kukapa meistä kykenisi kunnolla hahmottamaan, mitä miljoona, sata miljoonaa, miljardi tarkoittavat.

Prosentuaalisesti onkin jo helpompaa. Eli katsotaanpa minkä suuruista osuutta eri kaupungit ja maat sekä maanosat koko populaatiosta edustavat:

Lapua	0,0002%
Tampere	0,003%
Helsinki	0,008%
Suomi	0,08%
Pietari	0,07%
Ruotsi	0,13%
Pohjoismaat	0,36%
Saksa	1,17%
EU	7,2%
Venäjä	2,0%
USA	4,4%
Etelä-Amerikka	5,5%
Pohjois-Korea	0,4%
Afrikka	14,3%
Intia	17,0%
Kiina	19,1%
Maailma	100%

Hieman helpottaa. Suomalaisia on maailman väestöstä hieman alle prosentin kymmenys. Ei kauhean paljoa. Ja vaikka amerikkalaisten vaikutus on niin merkittävä, eipä heitäkään ole kuin alle neljä ja puoli prosenttia.

Mutta jospa katsottaisiinkin asiaa täten, että kaikille maailman ihmisille annettaisiin 10.000,00 euroa jaettavaksi. Siis kymppitonni. Tällöin taulukko näyttäisikin tältä:

Lapua	€0,02
Tampere	€0,31
Helsinki	€0,85
Suomi	€7,71
Pietari	€6,71
Ruotsi	€13,43
Pohjoismaat	€35,71
Saksa	€117,14
EU	€715,71
Venäjä	€198,57
USA	€441,43
Etelä-Amerikka	€551,43
Pohjois-Korea	€35,00
Afrikka	€1 428,57
Intia	€1 698,57
Kiina	€1 910,00
Maailma	€10 000,00

Sori lapualaiset, teidän kylälle rahaa jäi asukkaille jaettavaksi kaksi senttiä.

Mitäpä näistä sitten? Tuohan on vain teoreettista hömpötystä. Ja sitä on vielä tämä seuraavakin, nimittäin ajatus siitä, että jos jokaiselle valtiolle annettaisiin vuodessa maailmanvalta niin moneksi päiväksi, kuin sen väestö suhteessa maapallon väestöön oikeuttaisi, niin luvut olisivat seuraavanlaisia:

Lapua	1	min
Tampere	16	min
Helsinki	44	min
Suomi	7	h
Pietari	6	h
Ruotsi	12	h
Pohjoismaat	1	pv
Saksa	4	pv
EU	26	pv
Venäjä	7	pv
USA	16	pv
Etelä-Amerikka	20	pv
Pohjois-Korea	1	pv
Afrikka	52	pv
Intia	62	pv
Kiina	70	pv
Maailma	365	pv

Suomella olisi joka vuosi seitsemän tuntia aikaa päättää, kuinka tehdään. Kiinalaisilla seitsemänkymmentä päivää, siis yli kaksi kuukautta. Maailma voisi olla aika toisen näköinen paikka tällä tavoin.

On se siis suuri siunaus, että meille täällä Suomessa on annettu se kaikista suurin viisaus, että meiltä löytyy se oikea totuus, ja koko muu maailma on väärässä. Kamalan huono tuuri olisi käynyt, jos sitä olisi sattunut syntymään tyhmien ihmisten joukkoon vaikkapa Venäjälle. Tai Intiaan. Tai...

Sisäänpäin kääntyneet paidanpesijät

2011-06-15T17:11:00.000+03:00

Mistä uutta potkua Suomeen? Vanhat teollisuuden alat ovat jo jonkin aikaakin menneet alaspäin (eivät toki kokonaan vielä!) ja monet pohtivat mistä löytyy uusi Nokia. Tahi mitkä toimijat yhdessä voisivat korvata Nokian merkityksen yhtenä isona yhtiönä Suomelle.

Ja totta kai aika ajoin joku perustelee valmistavan teollisuuden merkitystä tällä sanattomaksi saavalla lausahduksella: "Emmehän me voi elää vain toistemme paitoja pesemällä!"

Niin, mitäpä tuohon lisäisi. Jos minä pesen sinun paitasi ja sinä minun, niin liikevaihtoa kenties syntyy, mutta lopputulos ei ehkä pahemmin tyydytä. Ellei sitten satu paidanpesusta tykkäämään.

Joka tuon ajattelun helmen suustansa päästää, kenties missaa aika pahasti pienen detaljin. Kuka nimittäin sanoo, että meidän suomalaisina pitäisi vain suomalaisten paitoja pestä? Mitä jos pestäisiinkin jenkkien paidat? Niitähän on vähä enempi.

No, en minä sinänsä kehota ketään pesulaa perustamaan. Ainakaan jos ei siihen erityistä poltetta ole.

Ottaa vaan päähän kun niin usein keskustelumme ja asenteemme osoittavat meidän olevan niin perhanan sisäänpäin kääntynyttä kansaa. Sitä se nimittäin on, jos oletamme selviytyvämme tulevaisuudessa vain kotimaan kaupalla.

Maailma meidän pitää valloittaa! Ei sitäkään kukaan estä. Suomi on kaupungin kokoinen pikku pläntti - ei tarvitse mennä kuin Tanskan alapuolelle, niin johan alkaa populaa löytymään. Mene Aasiaan! Amerikkaan! Afrikkaan! Alastarolle!

Laajennetaan ajatteluamme ja samalla reviiriämme, jooko?

Vastustetaan kaikkea!

2011-04-13T17:10:00.000+03:00

Olisiko maailma parempi paikka, jos ei olisi rakennettu:

- Stadionin tornia?
- Suurkirkkoa?
- Näsinneulaa?
- Särkänniemeä?
- Linnanmäkeä?
- Metroa?
- Hki-Turku-moottoritietä?
- Levi-keskusta?
- Puijon näkötornia?
- Olavinlinnaa?
- Suomenlinnaa?
- Sähköverkkoa?
- Vesijohtoverkostoa?
- Rautateitä?

Kaikki nämä nykypäivän itsestäänselvyydet ovat edellyttäneet, että on uskallettu tehdä uutta, jonnekin missä ei ennen ole ollut, jonkun tilalle mitä aiemmin oli, jotakin mitä ei ennen ole ollut. Ei oo aina niin helppoo...

Brändivaalit tulevat

2011-04-06T17:08:00.000+03:00

Alkuun selvennys: en ole tekemisissä minkään puolueen kanssa, enkä edes ole lukenut yhdenkään puolueen vaaliohjelmaa. Olen kuitenkin seurannut puolueiden näkyvyyttä, tutkinut ehdokkaiden mielipiteitä ja yleisesti ottaen seurannut vallitsevaa tilannetta. Ja olen päätynyt seuraavaan, eli omaan mielipiteeseeni.

Vaalit ovat selvästikin brändivaalit. Katsopa puolueiden ja ehdokkaiden mainoksia, nehän ovat kuin tuotebrändejä ja –merkkejä. Puolueet kuten brändit, ehdokkaat kuten tuotteet. Siis mielikuvia. Näinpä päätin päissäni (siis päässäni) hieman analysoida mikä mielikuva on mistäkin puolueesta syntynyt. Jos jonkun puolueen olen unohtanut, eli ko. brändiä ei mielestäni ole olemassa. Tai jos mielikuva jostakin brändistä on mielestäsi täysin väärä – siirrän vastuun brändin, siis puolueen mainostoimiston työn laatuun.

Ja muista – tässä arvioin puolueita, en ihmisiä. Joita jokaisesta brändistä löytynee melko laidasta laitaan.

Kristillisdemokraatit
Jumalanpilkkaa. Jokainen meistä uskoo johonkin ja jotkut meistä uskovat kristilliseen Jumalaan. Mutta kukaan meistä ei tiedä totuutta, voimme vain parhaamme mukaan uskoa parhaaksikatsomaamme vaihtoehtoon. Minä olen sitä mieltä, että maailmamme luoja on niin iso, niin suuri, ettei häntä voida kategorisoida minhinkään yksittäiseen asiaan tai ideologiaan, ei edes puolueeseen. Jos kristilliset olisivat kristillisiä, he keskittyisivät rukoiluun, jumalanpalvelukseen tai muuhun hengellisyyttä kasvattavaan touhuun – ei politisointiin ja näköalattomaan totuuksien laukomiseen.

Vihreät
Hyvästä asiasta, eli ympäristömme suojelemisesta on tullut ismi, jonka varjolla sorrutaan samaan kuin kristilliset. Eli oman näkemyksen varjeluun tilanteessa kuin tilanteessa, jopa omien perusarvojen vastaisesti. Eikös ole aika typerää perustaa puolue vain yhden asian nimiin? Etenkin kun se tuntuu olevan kaikessa vänkäämisessä vain sivuseikka, muinaisjääänne, jonka varjolla perustellaan mitä milloinkin.

Perussuomalaiset
Jos perus suomalainen on sellainen henkilö, joka sulkee silmänsä muulta maailmalta ja kuvittelee olevansa paremmassa suojassa ilman kosketusta muihin eikä kuitenkaan voi tai halua perustella oikestaan mitään – en halua olla sellainen. Mieluummin olen avoin ja vastaanottavainen kuulemaan, mitä muut ovat mieltä ja myönnän tarvitsevani toisia ihmisiä. Sekä kansoja.

Keskusta
Ei olla oikein mieltä mistään, joten ollaan keskellä. Varotaan loukkaamasta ketään ja kuihdutaan silkalle pystyynkuolleelle asialinjalle kuten kaksi viimeisintä pääministeriä. Tai sitten varmuuden vuoksi ollaan joka asiasta joka mieltä (tarpeen mukaan) kuten se yksi, joka varmuuden vuoksi koko ajan katsookin kahteen suuntaan.

Demarit
Herätys – juna meni jo. Mikä duunari-kapitalisti-vastakkainasettelu se semmoinen on, kun suurimmalla osalla duunareita tuntuu olevan asiat paremmin kuin niillä pahoilla ilkeillä yrittäjillä? Ja elämä rullaa ilman vastuuta mistään – valtiohan kaiken hoitaa! Tai kai se vastakkainasettelua tämäkin on, hyväosaiset duunarit vastaan huono-osaiset vastuunkantajat vain olisi se oikeampi asetelma.

Kokoomus
Demaritauti on tuntunut iskevän. Sinänsä kai toiminta on edelleen sen oman vastuunkannon ja yrittämisen puolella, mutta sitä ei oikein uskalleta sanoa. Eli parempi ottaa se duunarin puolella oleva linja ja koittaa uskotella, että vastakkainasettelun aika olisi jo ohi. Ei se ole. Vastakkain olevat asiat vaan ovat nyt jokseenkin toiset kuin muinoin. Rohkeutta peliin hei!

Vasemmisto
Yllättävää kyllä, tuntuu että vasemmistolla on näissä vaaleissa rehdein ja selkein viesti omasta ideologiastaan. Vaikka eipä heistä ihan kauheasti ole ääntä kuulunut, eli epävarmimmalla vesillä tässä kohdin olen. Suoraan myönnän, että itse olen lähes kaikista asioista vasemmiston kanssa eri mieltä, mutta on hienoa ymmärtää mitä toista mieltä olevat oikeastaan ovat mieltä. Toisin kuin monen em. kohdalla.

Jotta tällä lailla. Ketäpä mietteeni kiinnostavat, en tiedä. Mutta omia ajatuksia tämä kummasti selvensi.

Ai niin. RKP
Just just. Kas kun ei VKP. Tai NKP. Tai LKP. Vanhan rahan omistajat kynsin hampain pitävät vallan kahvasta kiinni, mistä vain saavat. Mitä helvettiä jollain kieliasialla on tekemistä politiikan kanssa? Tai "rodulla"? Vai pitäisikö perustaa tampereenkiälinen miästenpualue? Siitä lähtökohdasta olisikin tervettä ponnistaa kohti parempaa yhteiskuntaa.

Vaaleja odotellessa, oma ehdokkaani on jo tiedossa.

Totuus on maailman tärkein asia

2011-03-18T17:07:00.000+02:00

Ainoa tavoittelemisen arvoinen asia on totuus. Ilman totuutta kaikelta putoaa pohja. Vaan kenen hallussa on totuus?

Totuutta voi aistia yllättävistäkin paikoista ja sen tunnistaa siitä, että se kestää.

Ei totuus ole siinä, että Internet ratkaisisi kaikki ongelmat. Eikä siinä, että yhä useampi suomalainen yritys hyödyntäisi Internetiä liiketoiminnassaan.

Tärkeitähän nämä asiat ovat. Mutta jos ne esittää totuutena, on yhtä hukassa kuin jos sokeasti uskoisi mihin tahansa muuhun ideologiaan.

Totuuden tavoittelua voi kylläkin löytää vaikka siinä kun Tori Amos tekee tosifanit pahoinvoivaksi saavan coverin mättöhevilegenda Slayerin klasikosta Raining Blood.

Jos kyseenalaistaminen tai eri näkökulmista katsominen saa sinut hermostumaan, et kenties ole totuudessa kiinni, vaan rakennat uskosi oman mielikuvasi päälle.

Ei totuus tarvitse puolustajia. Sehän on totuus.

Totuutta ei löydy SDP:stä. Eikä Perussuomalaisista. Totuutta ei tuo kaikessa vastateloin asettuminen eikä populismi. Eikä edes menneiden vuosikymmenien maailmankatsomukseen jumittuminen.

Mutta ei totuutta sen kummemmin löydy Kokoomuksesta tai muistakaan puolueista, piireistä, liitoista, lahkoista. Ei edes evankelisluterilaisesta kirkosta.

Totuus ei koskaan voi löytyä yksisilmäisesti yhdellä agendalla toimivan liikkeen alta.

Silti kukin meistä voi toimia - ja pitääkin - tärkeäksi näkemiemme teemojen keskuudessa ja toimia parhaaksi katsomallamme tavalla.

Mutta ei sokeasti, ei ideologioihin ja iskulauseisiin kritiikittömästi tarttuen.

Ja katso. Totuus voi löytyä omasta sisimmästä, omasta itsestä, hiljaisuudesta, tarkkailusta ja pysähtymisestä.

Jokainen meistä on yhtä pätevä arvioimaan totuutta. Jotkut vaan ovat sen ymmärtäneet paremmin kuin toiset.

Ja mikä vaikeinta: me kaikki katsomme samaa totuutta omien silmiemme kautta ja oman itsemme näköisesti. Silloin vaaditaan hyväksyntää ja ymmärrystä kun sinun totuus ei täsmää minun totuuteni kanssa. Vaikka me molemmat olisimme "oikeassa".

Avannosta katsottuna asioista päättävät menneisyyden airueet

2011-02-15T17:05:00.000+02:00

Addiktoiduin pari viikkoa sitten. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa avannossa. Ei minulla mitään syytä koskaan ole ollut vältellä sitä, mutta ei vaan oikein ollut osunut kohdalle. Nyt osui.

Ja herranjestas että voi olla upea kokemus. Parin ensimmäisen illan aikana kävin kuusi kertaa jäiden keskellä ja tottahan sitä piti saada lisää. Niinpä kotiseudulta kartoitin avantouintimahdollisuuksia ja kävikin ilmi, että täällä on varsin aktiivinen seura, joka ylläpitää saunoja lähes kaikkina iltoina viikossa.

Joten kävin kokeilemassa lähistöllä olevaa saunaa/rantaa ja hyvinhän se toimi.

(Ja nyt tulee se mutta.) Mutta olin aika hämmentynyt, kun kuulin ettei seuraan tällä hetkellä oteta uusia jäseniä. Ja sitten kun ehkä muutaman vuoden sisään otetaan, katsotaan tilastot ja ensisijalla ovat ne, jotka ovat aktiivisimpia.

Siis ne, jotka käyvät saunassa melkeinpä joka ilta.

Hyvä näin. Paitsi ettei oikein ole. Sillä katsoessani ikähaarukkaa saunan lauteilla, olin aika juniori. Loput olivat lähes tai yli kaksi kertaa minun ikäistäni sakkia. Ja kun jatkossakin seuran jäsenyys on lauteilla käytetystä ajasta kiinni, ei ole vaikea ymmärtää, että eihän työssä käyvä, lapsiperheen isä voi joka ilta avannossa notkua. Hyvä, että edes kerran viikossa onnistuu.

Eli se siitä jäsenyydestä.

Mutta suurempi menetys tämä on seuralle, joka ei tule uusiutumaan. Seura ei tällä pelillä koskaan tule saamaan nuorempaa verta joukkoonsa, vaan jää ehtoopuolella olevien sisäpiiriklubiksi.

No, ei välttämättä maailman suurin ongelma. Sen sijaan täysin samalla teemalla isompana ongelmana näen esimerkiksi kotikaupunkini kaupunginvaltuuston käytännöt - kokoukset pidetään arki-iltapäivisin. Ajankohtana, jolloin (jälleen) työssäkäyvien valtuustonjäsenten on sangen haastavaa järjestää asiansa niin, että kokoukseen pääsisivät. Eläkkeellä oleville tämä luonnollisesti ei ole ongelma.

Tälläkin ovat ikävät seurauksensa: tulevaisuuden asioista päättävät menneisyyden ihmiset.

Ei siis ihme, että niin heppoisin perustein leikataan lapsilta ja nuorilta pois. Ainakin kärjistettynä tältä tuntuu. Sillä katsoessani joka suuntaan, näen vallan kahvassa olevan ne ikäluokat, jotka eivät todennäköisesti ole enää keskuudessamme elämässä niitä toteutuksia, joiden siemeniä nyt ollaan kylvämässä.

Ei riitä, että kahdenkymmenen vuoden päästä aletaan reagoimaan silloisten lapsiperheiden tai opiskelijoiden tai vanhusten tai työssäkäyvien asioihin. Jotta muutosta, eli parannusta saa aikaiseksi, reagointi ja toimenpiteet tulisi aloittaa nyt.

Mutta kuinka? Sillä eihän tämä ole vain seurojen tai julkishallinnon ongelma. Katsopa suomalaisten isojen ja/tai pörssiyhtiöiden johtoryhmiä ja hallituksia. Siellä diversiteettiä tuntuu olevan se, ettei olekaan diplomi-insinööri vaan ekonomi. Ja tämän porukan junioripolvi on syntynyt todennäköisesti vuonna 1962. Tai 1959. Mutta ei 1969 tahi 1979.

Olemme Suomessa liian pitkään olleet samanmielisten, -näköisten ja -oloisten maa. Nyt olisi aika saada ymmärrystä eri ikäluokkien ja koulutus- sekä ammattitaustaisten yhteistyön potentiaalista. Sillä tässäkään asiassa ei kyse ole joko-tai-mallista, vaan sekä-että.

Mitään älä lisää, äläkä mitään jätä pois

2011-02-07T17:03:00.000+02:00

Pane kaikki mitä olet, pienimpäänkin mitä teet. Mitään älä lisää, äläkä mitään jätä pois. Sillä kuu mahtuu lampeen ainoastaan, koska se paistaa niin korkealta.
-Fernando Pessoa

Tuon kuulin viime viikolla. Ei paha. Siinäpä riittää haastetta.

Ja haasteitahan pitää ollakin. Sillä kuinka paljon turhaa ja turhuutta itse kunkin tulee tehtyä, kun huolimattomasti, vasemmalla kädellä asioita hoidellaan. (Syrjimättä ketään vasenkätistä - got the point.)

Jos vain kykenisin löytämään oman itseni, tunnistamaan vahvuuteni, ymmärtämään heikkouteni - ja tästä kokonaisuudesta käsin todella osaisin luotsata oman itseni ei täydellisenä, vaan täydellisesti siihen kaikkeen mitä ikinä teen... Olisipa maailma askeleen verran parempi paikka.

Siihen asti otan lapsen askeleita ja toivon, että niin teet sinäkin.

Uskallatko tehdä itsesi tarpeettomaksi?

2010-11-29T17:02:00.000+02:00

Olen viime vuosina otsikon mukaista kysymystä kysynyt usein itseltäni. Minulle se tarkoittaa sitä, että yhä uudestaan ja uudestaan toimin siten, että minua ei enää tehtävässäni tarvita. Ja huom! nyt tarkoitan vain ammatillista näkökulmaa asiaan - siviilielämässä, perhe-elämässä moinen ajattelu ei taida toimia...

Mitä se nyt horisee? Tarpeettomaksi? Mikäs järki tässä on?

Se järki, että on turha puhua muutoksesta, jos itse ei uusiudu. Jos en yhä uudelleen ja uudelleen työstä omaa toimenkuvaani siten, että omat tehtäväni eivät siirry eteenpäin, muodostun itse organisaation tulpaksi - kehityksen esteeksi.

Jos haluan tehdä uusia asioita, joita organisaation uudistuminen edellyttää, pitää minun itsekin osata luopua tekemisistäni tai kalenterini on hetkessä ylitäysi. Osa tehtävistäni voidaan taatusti heittää suoraan roskakoriin, mutta tärkeämpää on pohtia, kuinka siirrän omia tekemisiäni muille organisaatiossa oleville ja siten siirrän vastuunkantoa ja osaamista eteenpäin.

Pirjo Suhonen totesi loistavasti, että "luovuus" sisältää kaksi komponenttia; "luo uus" ja "luovu". Näin minäkin tahdon tehdä. Taas ja taas.

Viimein olen tehnyt itseni organisaatiossa kokonaan tarpeettomaksi ja voin hyvillä mielin siirtyä kokonaan uusiin haasteisiin tietäen, että työni edellisessä paikassa kantaa hyvää hedelmää.

Uskallatko sinä?

Marraskuu ei ole kiireinen, se on ruuhkainen

2010-11-16T17:00:00.000+02:00

Tarttis käydä se inbox läpi. Tarttis tehdä huominen esitys. Tarttis mennä syömään. Tarttis soittaa muutamat puhelut. Tarttis ostaa junalippuja. Tarttis käyttää auto pesussa. Tarttis suunnitella kaikenmoista. Tarttis lukea keskeneräiset kirjat. Tarttis käydä sukuloimassa. Tarttis sitä sun tätä...

Voihan tarttis sentään.

Jostain syystä tämä marraskuu on aina se vuoden täyteenahdetuin kuukausi. Vaimolle totesin, etten kuitenkaan haluaisi myöntää, että marraskuu on kiireinen. Minähän kun en suostu olemaan kiireinen ja moisen myöntäminen tarkoittaisi, että alkaisin jo antamaan periksi kiireelle.

Vaimoni on kuitenkin kovin viisas ihminen. Hän kysyi, enkö voisi ajatella marraskuun olevan ruuhkainen.

Hyvä pointti.

Liikenneruuhkassakin tuppaa olemaan itseni lisäksi monta muuta tyyppiä liikkeellä. Ja minkäs minä sille voin? Enniin mitään. Joten turha sitä vastaan on kiukutella.

Mutta ei ruuhkassakaan tartte kiireinen olla. Kun lähtee ajoissa ja/tai koittaa välttää ruuhkan, voi - niin, no - välttyä ruuhkalta.

Tarttis varmaan aikatauluttaa marraskuu toisin.

Mikä on kaikkein arvokkainta työtä?

2010-11-03T16:58:00.000+02:00

Puhuin pitkästä aikaa vanhan ystäväni kanssa eilen puhelimessa. Vaihdoimme kuulumisia ja hän oli kovasti kiinnostunut kuulemaan nykyisistä töistäni.

Ystäväni naurahti todeten tekevänsä kovin, kovin erilaisia hommia istuessaan pienen syrjäseudun sairaanhoitopiirin pienessä kopissa kuuntelemassa nuorten murheita ja keskustelemassa heidän kanssaan. Olikohan se nyt nuorisopsykiatrian laitos, missä hän työskenteli. No, joka tapauksessa työ, jossa kohdataan tulevaisuuden aikuisia keskittyneesti ja toista kuunnellen, on ainakin minun silmissäni käsittämättömän arvokasta työtä. Kenties jopa arvokkainta mahdollista?

Itse näen oman työni suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana. Haluamme edesauttaa kotimaista yrittäjyyttä koulutuksilla, opastuksella ja kilpailuetujen etsimisellä kaupankäynnin globalisoituessa kiihtyvällä tahdilla. Jotta jatkossakin suomalaiset työllistyvät ja julkispalvelut toimivat, tarvitsemme lisää menestyviä kotimaisia yrityksiä. Tästähän olen monta kertaa puhunut ja kirjoittanut.

Yritysten menestys ei kuitenkaan yksinään riitä. Todellinen hyvinvointi syntyy sananmukaisesti hyvästä voinnista, joka puolestaan on monien tekijöiden summa. Lasten ja nuorten pahoinvointiin on äärimmäisen tärkeää puuttua ajoissa. Pahoinvointia ei paranneta materialla, vaan ihmisyydellä - kohtaamisilla. Ei siis ole yhdentekevää, paljonko resursseja lasten- ja nuortentyöhön ohjataan.

Kotiseudullani kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli kuulemani mukaan vanhempien kanssa käydyssä keskustelussa verrannut syrjäytyneitä nuoria "mätiin omeniin". Huhhuh, mitä asenteita meistä löytyy. Ei kai se nuorta mädäksi tee, jos hän syrjäytyy? Ei kai se tietoinen valinta ole? Ei kai syrjäytyminen yksistään nuoresta itsestään johdu? Kuinka suuri vaikutus syrjäytymiseen on vanhemmilla, koululla, yhteiskunnalla? Yksisilmäinen ja välinpitämätön asenne on pahimpia tekijöitä lasten- ja nuorten pahoinvoinnin taustalla.

Puhelun aikana kuitenkin ymmärsin, että mehän ystäväni kanssa olemme samalla asialla - hyvinvoinnin asialla. Toimimme hyvin eri näkökulmista, mutta molempia (ja monia muitakin) näkökulmia tarvitaan. Kyllähän työnkuvamme ovat aika erilaisia. Silti samassa veneessä istumme. Sinä myös.

Menestyviä yrityksiä tarvitaan. Vaan ilman avunantoa sitä tarvitseville menestymisellä ei ole mitään merkitystä.

Teinpä taas avaruushävittäjän

2010-10-22T16:57:00.000+03:00

Lego-palikka.

Mikä mahtava juttu. Millä muulla lelulla on niin monta käyttömuotoa? Näin aikuisenakin nautin voidessani rakentaa yhä uusia ja korkeampia torneja tai mitä erilaisempia avaruusaluksia. Tai siis virallisestihan vain leikin lasten seurana...

Legoilla on valtava potentiaali hahmottamisen oppimisen suhteen. Ei tarvitse olla rajoittunut kahteen ulottuvuuteen tai virtuaalisiin malleihin, vaan oikeasti tekemisiään voi hypistellä ja tarkastella monelta suunnalta.

Ja jos ei halua taloansa yhä uusiin ja uusiin legoihin hukuttaa, tulee vastaan se paras juttu:

Jos haluaa luoda on jotain uutta, on vanhasta ensin pakko luopua.

Nyt loppui mariseminen!

2010-10-19T16:55:00.000+03:00

Viikko sitten istuin Olympiastadionilla katsomassa Suomi-Unkari -jalkapallo-ottelua. Oli muuten elämäni ensimmäinen jalkapallomatsi..., mikä teki seuraamisesta sitäkin mielenkiintoisempaa. Oikeasti ei ollut (eikä vieläkään ole) mitään käsitystä pelin säännöistä, paitsi että tarkoitus olisi saada mahdollisimman monta kertaa potkittua pallo vastustajan maaliin.

Tai sitten tarkoitus olisi mahdollisimman tehokkaasti pitää pallo pois omasta maalista.

Ihan varmaksi ei tavoite selvinnyt. Pelin aikana oli kuitenkin varsin mielenkiintoista analysoida pelaajien toimintaa joukkueena ja yksilöinä. Suomen pelaaminen nimittäin kertoi mielestäni paljon suomalaisuudesta. Ja vaikka säännöt olivatkin täyttä hepreaa, pystyi kentän tapahtumista ja yleisön reaktioista päättelemään yllättävän paljon.

Miltä peli minun silmiini näytti? Liian monta kertaa, kun olisi pitänyt mennä eteenpäin, tultiinkin taaksepäin. Kun olisi pitänyt ottaa riskiä, pelattiin varman päälle. Ja erikoisesti pelaaminen herpaantui aika ajoin kunnes taas jotain tapahtui, ja joukkue alkoi pelaamaan yhteen. Ainakin hetkeksi.

Itsekin olen matsin jälkeen jopa jonkin verran kiinnittänyt huomiota urheilu-uutisiin ja kovasti tästä maajoukkueen pelaamisesta ollaan laittamassa syytä valmentaja Stuart Baxterin niskoille. Ja enpä epäile, etteikö valmentajalla olisikin iso osuus siinä, kuinka joukkue pelaa.

Mutta silti jokaisella yksilöllä (pelaajalla) on oma vastuunsa omasta ja joukkueen pelaamisesta. Kokonaan ei tappion syytä voi valmentajalle heittää.

Näitä ajatuksia olen tässä viikon verran kantanut mielessäni; yllättävänkin paljon. Ja olen yhä useammassa tapauksessa nähnyt pelin kaltaista toimintaa suomalaisessa yrittäjyydessä, yhteiskunnassa ja mentaliteetissa.

Ja mikä tuntuu kaikkein järkyttävimmältä: myös omassa itsessäni. Itsehän toimin niin kuin suomalainen yleisö - odotan kuitenkin kaikesta huolimatta tappiota, joka viimeistään todistaisi minun olevan oikeassa: "eihän tästä mitään kuitenkaan tule."

Olenhan niin paljon kritisoinut, että Suomessa on niin moni asia niin päin persettä. Ja totta tuo onkin. Mutta jos tästä omasta vakaumuksestani tulee paranemista tärkeämpää, en näe enää mahdollisuuksia, vaan haluan hinnalla millä hyvällä olla oikeassa.

Aivan kuten media on kirjoittanut maajoukkueesta ennen ja jälkeen viimeviikkoisen matsin. Suoraan sitä ei ole sanottu, mutta rivien välistä on ollut helppo lukea, kuinka tappiota odotettiin - jopa toivottiin. Ja vastuu omasta toiminnasta lykätään ykkössyyllisen päälle. Tässä tapauksessa valmentajan.

No, lopputulemaan. Itse en enää halua olla ylärivissä hävyttömyyksiä huuteleva kaikentietäjä. Jatkossa haluan olla mahdollisuuksia näkevä, positiivista odottava sparraaja. Ja uskoisinpa, että tämä asennemuutos tekisi monelle muullekin hyvää.

Mitä sitten, että tuli tappio? Totta kai se ottaa päähän ja totta kai sitä pitää vihata. Mutta sitten eteenpäin ja uusia mahdollisuuksia - uusia voittoja kohti. Tappioista oppien. Voittoa olettaen.

Katso lähelle ja kauas. Ja Simpsoneita.

2010-10-11T16:53:00.000+03:00

Aloitetaanpa ottamalla aiheeksi tv-sarja Simpsonit. The Simpsons taisi aloittaa uransa tv:ssä joskus vuoden 1990 kieppeillä ja kaipa sarja vieläkin jatkuu. On muuten yksi niistä harvoista tv-ohjelmista, joita on tullut dvd:llä hankittua. Anarkistisen täsmällinen sarkasmi uppoaa ainakin minuun. Ja käsitys, että Simpsonit olisi lastenohjelma, on sitten kertakaikkisen väärä.

Simpsoneilla on myös ainutlaatuinen taito aloittaa jakso tapahtumilla, jotka näennäisesti liittyvät itse aiheeseen, mutta todellisuudessa toimivatkin vain alustana itse juonelle, joka mutkien kautta päättyy jonnekin aivan muualle, kuin mistä jakson aloituskuvat lähtivät.

Simpsonit tulivatkin väistämättä mieleen, kun syyskuun viimeisenä päivänä luin Aamulehdestä kaikkien aikojen parasta yleisönosastokirjoitusta. (Valitettavasti se ei ollut minun...) Kirjoituksen laatija alkuun pohjusti argumenttejaan avaamalla omaa uraansa ja kokemustaan, jatkoi siitä heitellen kiistattomia faktoja sekä loogisia päätelmiä, joihin lukija ei voinut olla yhtymättä lopulta päätyen heittämään vastustamattoman haasteen viestinsä vastustajille!

Koska kirjoitus julkaistiin avoimesti sanomalehdessä, uskaltanen myös tässä blogissa tuoda esille Tampereen kaupungin lastensuojelun erityispalvelujen sijaishuoltopäällikön Timo Vikmanin kirjoituksen teemat. Hän nimittäin puolsi vahvoin sanakääntein erilaisia kaupungin kehittämishankkeita (mm. Rantaväylän tunneli ja monitoimihalli) nimenomaisesti lastensuojelun näkökannalta.

Mitä ihmettä? Miten nämä liittyvät toisiinsa?

Varsin yksinkertaista. Lastensuojelu on tärkeä asia, mutta siihen tarvitaan rahaa. Kaupunki pystyy rahoittamaan tärkeitä (kvartaalitaloudellisesti tuottamattomia) asioita vain, jos kaupungin budjetti sen mahdollistaa. Näin ollen on tärkeää kehittää kaupunkia ja saada lisää verotuloja. Joita kertyy, jos mainitut hankkeet toteutuvat.

Loistavaa laajakatseisuutta! On välttämätöntä kyetä näkemään yhtä aikaa lähelle ja kauas. Kun luin Timo Vikmanin kirjoitusta, teki jo mieli nousta ylös ja antaa aplodit näin upeasti perustellusta mielipiteestä. Ja kaiken kruunasi vielä mieleenpainuvat viisaudet, kuten: "Teho ei tarkoita raatamista, vaan jatkuvaa oman toiminnan kriittistä tarkastelua ja uusien toimintamuotojen tarpeenmukaista kehittämistä." Tai "Olemme kuntapuolella eläneet kuin pellossa - ilman kilpailijaa. Siksi meidän ei tule vaatia lisää resursseja, muuten laiskistumme emmekä keksi uusia tapoja tuottaa palveluja."

Hienoa. Lisää tällaista ymmärtämystä.

Miksi Suomeen tarvitaan menestyviä yrityksiä?

2010-09-01T16:50:00.000+03:00

Simppeliä matematiikkaa vasta-alkajille:

Yhteisöveroprosentti on "26% yhteisön verotettavasta tulosta." Eli jos yrityksen verotettava tulo on 10.000 euroa, maksaa yritys veroa 2.600 euroa.

Sadasta tonnista yritys maksaa veroa 26.000 euroa. Miljoonasta 260.000 euroa.

Yli neljännesmiljoonan verotuloilla pystytään muuten rahoittamaan aika pirun paljon paremmin ja parempia palveluita kuin reilulla kahden ja puolen tonnin veroilla.

Mutta yhteisöverotulothan ovat vain yksi näkökulma asiaan.

Jos yritys menestyy, se tarkoittaa lisää työpaikkoja. Mikä tarkoittaa enemmän tuloveroja. Ja jos yritys menestyy, se käytännössä tarkoittaa korkeampia palkkoja.

Suomeen tarvitaankin lisää rikkaita.

Lisää varsin simppeliä matematiikkaa:

Jos lapsettoman tamperelaisen palkansaajan bruttopalkka on 3.000 euroa kuussa, lasketaan ennakonpidätyksen perusprosentiksi 25%. Tällöin palkansaaja maksaa veroa 9.375 euroa vuodessa. Jos taas samaisen kaverin bruttopalkka onkin 6.000 euroa kuussa, nousee veroprosentti jo kolmenkymmeneen viiteen prosenttiin. Ja veroja kertyy vuodessa maksettavaksi 26.250 euroa.

Eli tuplaamalla bruttopalkka nousee maksetun veron määrä lähes kolminkertaiseksi. Jolla rahoitetaan jo paljon enemmän niitä haluttuja palveluja.

Ja jos mennään niinkin huimiin summiin kuin esimerkiksi 28.235 euroa, nousee veroprosentti neljäänkymmeneen seitsemään prosenttiin (47%). Siis melkein puolet palkasta menee veroihin. Joita vuodessa palkansaaja maksaa 165.880,63 euroa.

Ei paha meidän muiden kannalta. Tuolla summalla säästetään jo aika montaa opettajaa lomautuksilta.

On siis minun (julkisia palveluita käyttävän) etu, että Suomesta löytyy kovapalkkaisia (palveluiden rahoittajia) palkansaajia.

Yhden Järvisen tilalle kun tarvittaisiin 18 kappaletta kolmen tonnin mattimeikäläisiä, että saataisiin saman verran veroja kerättyä.

Ja mikä on vielä kiva juttu menestyvissä yrityksissä ja isotuloisissa? Ne monesti sijoittavat voittojaan hyväntekeväisyyteen. Niin kuin esimerkiksi pitkäaikaissairaisiin lapsiin ja heidän perheisiin.

Eivät toki kaikki. Ja siinähän onkin yksi haaste, kuinka saada yhä useampi tukemaan heikompiosaisiaan.

Mutta mitä enemmän on hyväosaisia, sitä suurempi todennäköisyys on edellisen kaltaisten esimerkkien toteutuminen.

Ei se ole sinulta pois, jos joku toinen menestyy - päin vastoin.

Eli. Lisää menestyviä yrityksiä ja hyvätuloisia ihmisiä Suomeen. Siitä me hyödymme kaikki.

I (Don't) Like Mondays

2010-08-27T16:49:00.000+03:00

Lapsuudesta asti päähämme iskostuu ajatus: arki on syvältä. Vanhemmat, kaverit, media ja jopa opettajat toistavat samaa mantraa viikonlopun ihanuudesta ja kuinka rankkaa on sitten taas maanantai-aamuna nousta tarhaan, kouluun, töihin.

Ei siis ole ihme, että aikuisena voi jokseenkin olla vaikeata päästä tästä perusolettamuksesta eroon.

On muuten ihan typerää.

Elämästämme yli 70% on arkipäiviä. Neljänkymmenen tunnin työviikkoa tekevällä menee lähes puolet valveillaoloajasta työntekoon. Ja tähän päälle vielä työmatkat.

Minkä helkkarin takia tästä ajasta ei sitten voisi ottaa täyttä hyötyä irti? Eikä se onnistu, jos työsi on tuskaa. Olisiko siis parempi tehdä sitä mitä haluaa? Ja saada siitä elantonsa.

Jospa meidät koulusta asti opetettaisiinkin etsimään omia vahvuuksiamme ja nauttimaan tekemisistämme. (Ennen kouluikää näin kai vielä tapahtuukin.) Mutta sen jälkeen sitten opettelemmekin sietämään tekemään asioita, joita emme halua.

On muuten ihan typerää.

Hyvä on, tämä oli kärjistystä. Mutta totuuden hiven lienee mukana?

Kapsahda katajaan, se tekee hyvää.

2010-08-13T16:47:00.000+03:00

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Näinhän se suomalainen mieli tuumaa. Ei siis kannata tähtiin tavoitella, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule. Parempi on pysytellä siinä missä on ja olla tyytyväinen osaansa.

Fatalismia?

Valitettavasti vain tämä tuntuu olevan arkipäivää suomalaisissa yrityksissä. Meillä katsotaan kieroon niitä, jotka ilmoittavat pyrkivänsä menestykseen ja vielä kierommin niitä, jotka tosiaan ovat menestyneet. Ikään kuin toisen menestys olisi minulta pois. Jo ennen kuin mitään aletaan tekemäänkään, ollaan jo kaivettu hauta valmiiksi. Koita siinä nyt sitten tosiaan saada jotain onnistumista aikaiseksi.

En tiedä mistä moinen johtuu. Voihan syynä olla Suomen pitkä historia vieraan vallan alla, nälkävuodet, erityinen suomalainen mentaliteetti vai mikä. Mutta vaikka kuinka haluaisin toisin asiaa nähdä, toistuvat esimerkit pakottavat minut näin ajattelemaan.

Muistatko vielä muinaisia aikoja, kun Hanoi Rocks oli maailmanvalloituksensa aallonharjalla ja Andy McCoy esitteli ”kolkyt tonniinsa” lompakossaan? Mitä paheksuntaa se saikaan aikaan! Vaikka uskon, että Andy kyllä höyryjensäkin läpi tiesi mitä teki – härnäsi meitä jotka eivät suo suomalaisen maailmalla menestyvän. Ja kuinka suloisen ihanalta se tuntuikaan kun Hanoille ei koskaan sitä suurta läpimurtoa tullutkaan. Siitähän saivat!

No, Hanoi on vain yksi esimerkki vuosien varrelta. Viime vuosina olemme jo saaneet nähdä suomalaisen rock-musiikin menestystä lukuisin tapauksin. Onko niin, että kun yleensä rock-bändien keski-ikä pyörii parinkympin kieppeillä, on mukana vielä riittävästi nuoruuden uhoa eikä epäonnistumisen pakko ole vielä päässyt pintaan? Vai mikä selittää sen, että nelikymppisiltä harvemmin tätä uhoa enää löytyy?

Kun aikuistumme, valmistumme, siirrymme työelämään ja opimme talon tavoille. Silloin ei kannata olla ensimmäinen eikä viimeinen, vaan mieluummin harmaassa massassa jolloin ei tule kiinnittäneeksi huomiota. Totisesti toivon, että omille lapsilleni saan omankin esimerkin kautta opetettua toisin.

Minulla on haave Suomesta ja lapsistani, että uhkien sijaan nähdään mahdollisuudet. Epäonnistumisen pelon sijaan nähdään onnistumisen unelma. Riskien välttämisen sijaan otetaan niitä ja ymmärretään, että elämä itsessään on riski.

Suomalainen yhteiskunta kun tuppaa vaalimaan valheellista turvallisuuden tunnetta niin monin paikoin. En halua, että seuraavien vuosikymmenien suomalaiset kuvittelevat jonkun muun kantavan vastuun itsestään. Elämä alkaa vasta, kun katson peiliin ja hyväksyn itseni. Ja kannan vastuuni omasta elämästäni ja omista päätöksistäni.

Kaikki eivät aina pysty vastuuta itsestään kantamaan, joten sitäkin suuremmalla syyllä meidän jotka sen kykenevät tekemään, on se myös tehtävä. Ja näytettävä esimerkkiä muille.

Ihailen ihmisiä jotka irtisanovat itsensä. Se on merkki siitä, että oma vastuunkantokyky on olemassa. Se on myös merkki siitä, ettei tarvitse alistua kuviteltuun pakkoon. Jos työsi ei tuo sisältöä elämääsi, jos se vie aikaa itsellesi tärkeiltä asioilta – tee palvelus kaikille ja vaihda alaa. Suomea ei saada nousuun istumalla vuosi toisensa jälkeen viroissa ja suojatyöpaikoissa kuluttamalla tunteja. Suomi saadaan nousuun tekemällä oikeita asioita.

Ja mitä ne oikeat asiat sitten ovat?

Siihen joudut itse vastaamaan. Mutta rohkaisen kurkottelemaan kuuseen, tavoittelemaan tähtiä. Se on ainoa keino sinne päästä. Epäonnistumisenkin uhalla. Nimittäin mitä merkitsevät kymmenet epäonnistumiset yhden onnistumisen rinnalla?

Se ei ole minun vikani, että...

2010-08-06T16:45:00.000+03:00

Kenen on vastuu kun en saa asioita aikaiseksi? Kenen syytä on että aika päivässäni loppuu kesken?

Onpa niin helppoa panna ulkoisten tekijöiden piikkiin epäonnistumiseni. Ja jos en muuta keksi, niin syytänpä kohtaloa, että tällaiset kortit minulle meni jakamaan.

Tässä asennoitumisessa on vaan se huono puoli, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta korjata asiaa.

Jos aurinko paistaisi enemmän, niin...
Jos puhelin ei soisi niin paljon, niin...
Jos päivässä olisi enemmän tunteja, niin...
Jos asiakkaat olisivat fiksumpia, niin...
Jos hintataso muualla olisi korkeampi, niin...

Mitä näille voin tehdä? En mitään. Ja jos en kerran voi tehdä niille mitään, mutta niiden piikkiin pistän omat ongelmani, ei tilanteeni tule koskaan parantumaan.

Mutta jos muiden syyttelyn sijaan katsonkin rehdisti peiliin ja analyyttisesti tutkin mikä on vialla, mitä ITSE voisin tehdä toisin, missä olen epäonnistunut - silloin voin myös tarttua toimeen epäkohtien korjaamiseksi.

Kaikkeahan ei voi korjata. Mutta ne jotka itse voi, ne kannattaa.

Suomalaisten tuotteiden pitää olla parempia!

2010-06-07T16:08:00.000+03:00

Olen suhteellisen tuore (ja onnellinen) iPhonen käyttäjä. Suomalaisena kai kuitenkin pitäisi tuntea syyllisyyttä, kun en käytä nokialaista.

No, Nokian puhelimia on minulla ollut käytössä vuodesta 1995 yhteensä yhdeksän erilaista mallia. Moniin olin todella tyytyväinen. Vaan sitten kävi niin, että Apple tuli ja meni lujaa ohi. iPhone vaan on parempi puhelin.

Miksi siis tyytyä suomalaiseen vain siksi, että se on suomalainen?

Mielestäni on väärin ostaa suomalaisia tuotteita tai palveluita niiden suomalaisuuden vuoksi. Oikein on ostaa suomalaisia, jos ne ovat parempia.

Teemme nimittäin karhunpalveluksen suomalaiselle teollisuudelle, jos emme vaadi siltä parempaa. Suomi on pieni maa, suomalaiset ovat pieni vähemmistökansa maailmassa. Ei viiden miljoonan ihmisen markkina ole riittävä menestyksen tae, jos todella halutaan valloittaa maailma.

Tunnetko sinä ketään ruotsalaista, saksalaista tai amerikkalaista joka ostaisi Nokian puhelimen vain sen takia, että se on suomalainen tuote? Tai mitään muutakaan suomalaista tuotetta ainoastaan sen suomalaisuuden vuoksi?

Suomalaisia tuotteita ostavat muutkin kuin suomalaiset, jos ne ovat hyviä.

Jos Nokia onnistuu tekemään iPhonea paremman puhelimen - hyvä. Siihen asti käytän ulkomaista puhelinta ja omalta osaltani haastan Nokiaa ylittämään itsensä.

Ja todella toivon, että se sen tekee, olenhan suomalainen.

Minä valitsen kasvun strategian

2010-05-31T16:43:00.000+03:00

Aamulehdelle on ollut hienoa omata (ainakin) kaksi fiksua miestä. Nimittäin Matti Apunen ja Jorma Pokkinen ovat onnistuneet monesti pukemaan sanoiksi viisaita ajatuksia ja näkemyksiä. Molemmat uskaltavat sanoa mielipiteensä vaikeistakin asioista vaikka eivät näin aina kansansuosioita saavuttaisikaan.

Harmi sinänsä, että Apunen nyt poistuu Aamulehden riveistä. Toki onhan oikein välillä vaihtaakin hommia ja täten antaa itse kullekin mahdollisuus uusiutua.

Eilisessä Aamulehdessä oli Apusen viimeinen sunnuntaivuodatus. Josta bongasin mainioin lauseen (vapaasti muisteltuna): "meidät on opettu katsomaan karsaasti niitä, joille ei kelpaa keskinkertainen palvelu eikä mauton ruoka."

Niinpä niin.

Kaikkihan lähtee omasta hyvinvoinnista. Omasta ja itselle tärkeiden ihmisten hyvinvoinnista. Koska minä olen kiinnostunut siitä kuinka minulla menee, haluan vaikuttaa asioihin, joiden uskon tuottavan loppukädessä minulle hyvinvointia. Siksi minulle ei riitä keskinkertainen palvelu.

Itsekästä? Ehkä, mutta niin se maailma pyörii. Etköhän vain sinäkin näin toimi?

Jos me emme vaadi parempaa palvelua, jos me emme vaadi maistuvampaa ruokaa, jumiudumme paikoillemme - tai oikeammin sanottuna jäämme jälkeen. Viime viikolla Boardmanin Pecha Kucha -illassakin jälleen kuultiin kuinka yrityksillä on loppujen viimeksi vain kaksi strategiaa: kasvun strategia tai kuoleman strategia.

Minä valitsen kasvun strategian. Se on hyvin yksinkertaista.

Jos suomalaiset kuluttajat eivät vaadi parempaa palvelua, suomalaiset yritykset eivät tarjoa parempaa palvelua. Jos suomalaiset yritykset eivät tarjoa parempaa palvelua, ne eivät kasva. Jos suomalaiset yritykset eivät kasva, ne kuolevat. Jos suomalaiset yritykset kuolevat, oma hyvinvointini on vaarassa.

Ja kuten sanottua, minua kiinnostaa oma hyvinvointini.

Minä en halua jäädä eläkkeelle

2010-05-28T16:42:00.000+03:00

Hyvä on, myönnän, ei tämä vielä ole niin kovin ajankohtainen aihe elämässäni. Mutta joka tapauksessa ajatus siitä, että joskus vain "olisin" enkä tekisi "mitään", kuulostaa epämiellyttävältä.

Toki lepoa sekä lomaa pitää olla ja haluan viettää aikaa perheeni ja itselleni tärkeiden ihmisten parissa. Mutta se, kuinka eläkkeelle jäämisestä tunnutaan yleisesti ajattelevan, on jotain tyyliin "teen näitä paskahommia kunnes voin jäädä eläkkeelle ja tehdä mitä haluan."

Miksen voisi nyt tehdä mitä haluan - tehdä töitä joita haluan?

Miksi en kuudenkymmenen paremmalla puolenkin vielä voisi tehdä niitä asioita joita haluan, olkoon ne sitten "töitä" tai ei. Kuka sanoo, että työkyvyttömyys alkaa tietyssä iässä?

Nythän jos koskaan olisi kuitenkin se oikea aika olla "eläkkeellä", kun lapset ovat pieniä ja käsillä ovat elämän ruuhkavuodet. Luulisin, uskoisin ja oletan, että muutaman vuosikymmenen päästä onkin paljon "enemmän" aikaa kuin nyt. Eikö aika silloin kannata käyttää niihin asioihin, joilla voi olla vaikutusta? Kaipa myös viisauttakin on jo paremmin päässä kun on elämää enemmän nähnyt ja ymmärtänyt.

Joku varmaan osaa sanoa onko asia näin?

Koskahan sulkeutuvat loputkin paperitehtaat?

2010-05-27T16:41:00.000+03:00

Kauppalehdessä pohditaan tänään miksi metsäjätit tyytyvät tekemään bulkkia, vaikka ne voisivat luoda uutta liiketoimintaa ryhtymällä tuottamaan puutuotteita rakennusteollisuuden tarpeisiin.

Niinpä. Olisiko jonkinmoinen korporaatiolaiskuus taustalla. Kun ajat ovat olleet teollisuudelle hyvät, ei ole ollut tarvetta lähteä liiketoimintaa kehittämään. Samanaikaisesti palkkataso ja kustannusrakenne on päässyt kipuamaan kenties jo liian korkealle.

Sinänsä huvittavaa että tällaista pohditaan nyt. Kuulinhan jo useamman vuotta sitten tarinaa siitä, kuinka jo vuosikymmeniä sitten eräälle suomalaiselle puuyhtiölle annettiin mahdollisuus tuottaa Mersujen takaikkunalle valmiiksi muotoon sahattuja vanerilevyjä, joista MB olisi tehnyt hattuhyllyt autoihin.

Ei kiinnostanut yhtiötä. Ei, vaikka neliöhinta olisi ollut moninkertainen bulkkiin nähden. Olipahan helpompaa jatkaa bulkin tekoa.

No, tässä ollaan. Monettako vuotta Suomen metsäteollisuus onkaan ollut alamäessä? Montako paperitehdasta on jo suljettu? Koskahan tällä menolla suljetaan loputkin?

"Mikään ei pelasta menestyvää yritystä." Silloin ei tarvitse enää yrittää. Mutta silloin vasta tositekijät punnitaankin kun ajat ovat hyvät. Osataanko jo silloin katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja laatia suunnitelmat toiminnan sopeuttamiseen aikojen ja tilanteiden muuttuessa? Turha on kuvitella, että vallitseva tilanne on ja pysyy.

Olemmeko sodassa?

2010-05-17T16:39:00.000+03:00

Kun sota ravisteli Suomea ja Eurooppaa, oli siitä selviytymisen yrittäminen luonnollinen asia jokaiselle. Vaikea on nykyajan ihmisenä edes koittaa arvailla niitä tuntoja ja tilanteita mitä silloin kuka tahansa mattimeikäläinen joutui kokemaan.

Ja sotiahan on ihmiskunnan historiassa nähty jos minkälaisia. Tapahtuuhan niitä edelleenkin. Myös sotia, jotka ovat naamioituneet joksikin muuksi.

Mistäpä muustakaan nimittäin tämän hetkisessä talouskriisissä on kyse kuin omien rajojen puolustamisessa, eli sodasta. Tätä sotaa ei käydä asein, vaan valuutoin ja finanssikeinoin. Omien etujen puolustamisesta - ja vaatimisesta - kuitenkin kaikki on tässäkin lähtenyt.

Kreikka, Espanja ja muut ovat huolissaan omasta tilanteestaan. Jokainen kreikkalainen, espanjalainen ja suomalainenkin on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan. Eli omasta navastaan.

Kuinka käsittelemme tätä asiaa? Osaammeko käsitellä sitä lainkaan?

Eurooppa yhtenä (talous)alueena halutaan nähdä yksilön etujen hyötyjen puolesta. Tilannetta verrataan USAan, joka maantieteellisesti, valuutallisesti ja kielellisestikin pystyy toimimaan yhtenä maana, vaikka tosiasiassa se koostuu useista alueista ja valtioista kuten Eurooppakin.

Jos Euroopassa haluamme saada aikaiseksi samankaltaisen vapaan liikkumisen ja kaupankäynnin alueen, vaatii se muutoksia nykyisiin toimintamalleihin. Se vaatii yhdistymistä. Ja yhdistyminen vaatii sopeutumista, uhrauksiakin. Minun etuni ei välttämättä ole sinun etusi.

Sinun etusi saattaa olla pahassa ristiriidassa minun hyvinvointini kannalta.

Onko oikea ratkaisu silloin työntää päänsä puskaan ja sulkeutua muulta maailmalta yrittäen toimia yksin? Vai olisiko syytä nähdä jokainen kriisi ja epävakaus mahdollisuutena?

Kyllä meillä Suomessakin kaikkea hassua tehdään, kun niin olemme tykänneet nauraa kreikkalaisten oudoille eduille. Meillähän maksetaan siitä hyvästä, että lomilta palaamme takaisin töihin. Eikös se ole hieman sama asia kuin jos Kreikassa maksetaan siitä, että tullaan ajoissa töihin?

Pointtini kuitenkin on se, että halusimme tai emme, maailma jatkaa käymistilaansa. Ei tämä ole valmis pallo vielä. Historiasta voimme oppia rajojen ja yhteiskuntien muuttuneen kovasti ja useasti. Ja aina vaaditaan sitä, että joku - elleivät sitten kaikki - jollain tapaa muuta toimintatapojansa.

Mitä silloin voimme tehdä, on koittaa kääntää tilanne eduksemme. Koittaa nähdä ne mahdollisuudet mitä tarjolla on, eikä vain tuijotella uhkia. Uhkana on, että ulkomaalaisia - ihmisiä ja yrityksiä - tulee jatkossa enemmän Suomeen. Uhkana on, että ulkomaiset omistajat valtaavat suomalaiset yritykset.

Eli annetaanko asian olla niin vai toteammeko, että myös suomalaiset voivat tehdä samoin? Pysytteletkö kotipiirissäsi katsomassa kun ruotsalaiset ja saksalaiset firmat tulevat ja voittavat? Vai haastatko tilanteen? Lähdetkö maailmanvalloitukseen? Koska saamme nähdä seuraavan suomalaisen yrityksen menestystarinan kansainvälisillä markkinoilla?

Vai tarvitaanko edes moista ajattelua? Onko oikein ajatella, että Euroopan pitää olla kuin USA? Mitä se hyödyttää minua tai sinua, että suomalainen menestyy maailmalla?

Kaipa olet miettinyt vastauksen valmiiksi?

Haastatko itseäsi riittävästi?

2010-04-29T16:38:00.000+03:00

Koska viimeksi olet astunut epämukavuusalueelle? Teetkö asiat kuten ennenkin? Olisiko syytä tarkastella toimintaa uusin silmin?

Ihmisen luontainen tapa toimia taitaa olla katsoa taaksepäin ja verrata kaikkea uutta jo aiemmin tehtyyn ja tapahtuneeseen. Ja jos hetki näin tehdäänkin – hieman laveammin tosin – ei ole vaikea huomata, että maailma on kovastikin muuttunut viimeisten viiden, kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Se, mikä oli faktaa vielä vuonna 2005, ei sitä välttämättä ole enää tänään.

Aika ajoin on syytä kyseenalaistaen tarkastella toimintaa. Mitkä fundamentit pätevät vielä tänään, mitkä olisi syytä hylätä uusien tieltä?

Samanaikaisesti pidä mielessä oman itsesi muuttumattomuus. Nimittäin kun puhun maailman muuttumisesta, tarkoitan ulkoisen toimintaympäristön tilaa. Teknologinen murros on ollut kovaa, viestinnän ja kanssakäymisen tavat ovat monin paikoin laitettu uusiksi mm. sosiaalisen median myötä. Verkon kautta kommunikointi ja asiointi ovat yhä useamman ihmisen arkipäivää.

Silti olet se sama ihminen, mitä olit lapsenakin. Sama, vaikkakin uudistunut.

Kiihkeän muuttumisen aikana emme voi olettaa, että kaikkea otetaan ja haalitaan lisää; tarvitaan myös luopumista. Tuntemalla itsesi ja huolehtimalla omasta hyvinvoinnistasi huolehdit myös liiketoiminnastasi. Mutta jos et ole perillä prioriteeteistasi, miten arvioit muutosta? Miten silloin arvioit mikä on hyvää, mikä ei?

Vertaatko muutosta siihen mitä on ollut vai siihen mitä haluat saavuttaa?

Putoavia jääkimpaleita varoessa voi saada elämyksiä

2010-03-24T16:36:00.000+02:00

Kevät tulee, se on varmaa. Koska ja minkälainen - sehän jää nähtäväksi!

Lumien sulamista odotellessa olen alkanut vilkuilemaan ylöspäin. Senkin takia, että paikoin talojen kattojen reunoilla roikkuu varsin pahaenteisen näköisiä lumi- ja jääkimpaleita. Välillä tuntuu olevan syytä vaihtaa toiselle puolen katua, vaikkei tilanne siellä välttämättä ole yhtään sen parempi.

Tästä kuitenkin aasinsilta varsin väkinäiseen vertauskuvalliseen ajatteluun...

Kävelet sitten Tampereella tai Helsingissä, Turussa tai maailman turuilla, on aika mielenkiintoista katsoa tuttuja taloja uusin silmin. Ei tarvitse muuta kuin nostaa silmät sohjoisesta maasta hieman ylöspäin ja tarkastella minkäslaisia rakennuksia sitä tutustakin kaupungista oikein löytyy.

Normaalisti kun taloista kiinnittyy huomio lähinnä kivijalkaan, voi kokea jopa elämyksiä huomatessaan välillä mitä kauneimpia yksityiskohtia - mutta myös nähdessään talot ja korttelit kokonaisuuksina.

Ilmiöhän on tuttu kun käy lomamatkalla vieraassa paikassa. Katse automaattisesti hakeutuu maisemaan ja näkymiin, joita ei ennen ole nähnyt ja tylsiäkin rakennuksia katselee ihan mielellään.

Kotinurkilla moiseen hämmästelyyn ei ole tarvetta. Vai olisiko sittenkin?

Ja nyt se väkinäinen vertaus:

Kuinka usein katsot omaa arkeasi uusin silmin, ikään kuin ulkopuolisena, turistina? Mitä huomaisit jos kaikki ei olisi niin tuttua? Mikä on hyvää, mikä huonoa? Mitä puuttuu, mikä on turhaa?

Suosittelen lähtemään turistikierrokselle omaan arkeesi.

Työ sitoo aikaa ja vapaa-aika luo rappiota

2010-03-08T16:35:00.000+02:00

Viikonloppuna sattui korviini kuulumaan kaupan tuulikaapissa yksi lausahdus muutaman hengen keskustelusta. En mitenkään tietoisesti pyrkinyt tätä vieraiden ihmisten jutustelua kuuntelemaan, mutta enpä voinut välttyäkään huomioimasta ytimekästä näkemystä, jonka eräs turinakumppani ilmoille heitti: "kyllä se työ vaan sitoo niin kamalasti".

Niin, tämä on ihan tosi. Tottahan työ sitoo tekijäänsä.

Vaan onko se sitten niin huono asia? Miksi työhön pitää suhtautua niin negatiivisesti? Eihän tarvitse kuin seurata käynnissä olevaa lakkokeskustelua, niin huomaa kuinka typerällä tavalla asetetaan vastakkain yritys ja työntekijä - ja samaan aikaan unohdetaan tärkein: miten parannettaisiin kokonaisuutta.

Elinolojamme ja yhteiskunnan tilaa ei paranneta työtä ja vastuuta tai riskiä vähentämällä (pakoilemalla). Päinvastoin, jokaiselta pitäisi vaatia paljon enemmän (parempaa). Tehdäänkö vain se, mikä on pakko, vai kenties itseään likoon laittaen?

Työ on aina riski
Maailma ei ole varma paikka. Vaatimalla varmuutta epävarmoissa oloissa vain entisestään horjutetaan epätasapainoa, mikä omalta osaltaan kiihdyttää heittelyä. Varmuus toisaalla kun lisää epävarmuutta muualla.

En silti sitä sano, etteikö oikeuksistaan joskus pitäisi pitää kynsin hampain kiinni. Tai jopa vaatia enemmän. Mutta realistisuus peliin, muuten ei matka ole pitkä. Epärealistisen varmuuden vaatimisen sijaan energian voisi käyttää oman työn tuottavuuden parantamiseen. Tämä strategia hyödyntää kaikkia, ei vain toista osapuolta.

Vapaa-aika luo rappiota
Tai ainakin liika sellainen. Jos työ kerran sitoo ihmistä haitaksi asti, mitä työhön käytetyllä ajalla sitten tekisi? Olisi vapaaherra? No, jos tutustuu maailmanhistoriaan, ei ole vaikea löytää suurinta turmeltuneisuutta ja rappiota juurikin niistä ajoista, paikoista ja ihmisistä, joissa ei työhön ole ollut tarvetta.

Sama pätee edelleen. Kuninkaalliset huoneet, turhat julkkikset, hyperrikkaat jälkeläiset, suomalaiset iltapäivälapset... Ei raha tuo onnellisuutta. Ei vapaa-aika tuo onnellisuutta. Onnellisuutta tuo tarpeellisuus. Minä haluan olla tarpeellinen, minä haluan olla tarvittu.

Silti, kohtuus tässäkin. Perheen uhraaminen uran edelle luo lyhytkestoista onnellisuutta ja korkeintaan vain yhdelle osallistujalle. (Lieneekö tässä yksi perusongelmamme - olemme niin kovasti joko-tai-ihmisiä. Joko on tai off.)

Ole hyödyllinen, älä hyödyke
Miten siis tasapainoilla tämän kaiken kanssa? Taas kerran kysyn: miksi olet siinä missä olet? Vai voisiko olla vaihtoehtoja?

Käytkö töissä vai teetkö töitä? In English: work or job?

Jos työ sitoo sinua liiaksi, voitko tehdä asialle jotain? Voitko tehdä työtä, joka ei vain ota, vaan myös antaa? Voitko itse luoda itsellesi työpaikan? Voitko lähteä toteuttamaan haaveitasi? Voitko edes tunnistaa haaveitasi? Voitko ymmärtää itseäsi?

Eipä yrittämistä Suomessa liian helpoksi ole tehty. Silti se voi olla hyvä vaihtoehto tilanteessa, jossa palkkatyö ei toimi.

Kenen on vastuu?
Moni kaupunki ja seutukunta kärsii paraikaa teollisuuden alasajosta ja maailmantalouden syöksykierteestä. Työpaikat menevät alta ja koditkin ovat liipaisimella. Taas kerran. Tämähän on toistunut monta kertaa, itsekin hyvin muistan 1990-luvun alun, jolloin tyhjiä teollisuushalleja oli tarjolla oikealla ja vasemmalla. Vaikka elämme jatkuvan muutoksen ja uudistumisen keskellä, voisimme silti ottaa menneestä opiksemme. Vaan emmepä taida ottaa.

Mieluummin huudamme syyllistä esiin. Kuka tästä kaikesta vastaa? Kenet voidaan naulita ristille?

Karu totuus löytyy peilistä. Etpä sinä tietenkään voi taistella amerikkalaisia tai islantilaisia pankkeja vastaan, mutta sinulla - ja vain sinulla - on vastuu omasta elämästäsi. Hyväksy epävarmuus. Hyväksy muutos. Hyväksy force majeur. Lapset sysäävät vastuun muille. Aikuiset vastaavat itse omista tekemisistään.

Eli sori vaan, mutta ruikutus ei auta. Työn tekeminen auttaa. Jos ei muuten, niin ala itse oman itsesi työnantajaksi. Ja jos olosuhteet eivät ole hyvät, huomaat myös, ettei lakkoilu paljoa auta. Vaatimalla itseltäsi ja muilta parempaa (se on: työnteon tuottavuuden parantaminen), se auttaa.

Ja tästä kaikesta saa ja pitääkin olla eri mieltä.

Jälleen ruåtsalaiset ovat edellä suomalaisia

2010-02-24T16:06:00.000+02:00

Kauppalehden uutisen mukaan Suomessa ei synny hyviä ideoita. Tai jos syntyykin, niitä ei kyetä hyödyntämään.

Meneekö tämä taas sarjaan Suomi on yrittäjyyden luvattu maa?

Mistä johtuu tämä kyvyttömyytemme saada onnistumisia aikaiseksi? Tutkimuksen mukaan vika on johdossa: vain 41 prosenttia suomalaisista esimiehistä uskoo luovuuden ja innovatiivisuuden olevan erittäin tärkeitä osatekijöitä työssä, kun Ruotsissa samainen luku on 71 prosenttia.

Olen jo aiemminkin kritisoinut kyynikoiden tuhoavaa vaikutusta sekä ollut ihmeissäni epäonnistumisen pelosta. Ovatko suomalaiset johtoryhmät paikkoja, jossa nämä esiintyvät niin painokkaasti, ettei ideoita synnytetä? Vai olemmeko vain niin tylsistynyttä kansaa?

Oli vika tai syyllinen missä vain, yksi asia ainakin on varmaa. Maailma ympärillämme muuttuu ja uudistuu ihan koko ajan. Tekemällä kaiken niin kuin aina ennenkin ei pitkää tietä ole edessä.

Nyt on erityisen tärkeä aika miettiä tekemistään kriittisesti - mitkä ovat niitä fundamentteja, joita ei pidä muuttaa ja mitkä taas nimenomaisesti jo pitää saada kiertoon?

Klemmareiden laskemisella ja koululaisten käsipyyhkeiden puolittamisella ei Suomea pelasteta. Siihen tarvitaan isommat linjat - mutta onko meistä siihen?

Ei kaksikymmentä euroa tarkoita mitään

2010-02-22T16:32:00.000+02:00

Luin Esko Kilven työaikaa, -paikkaa, taloutta, rahaa ja minää käsittelevän artikkelin From who I am to what I do, and back.

Siitäkös sitten pari näkökulmaa omaan päähäni syttyi:

Ensinnäkin ajatus työajan ja -paikan varsin lyhyestä historiasta ja kuinka nämä käsitetään niin monessa tapauksessa fundamenteiksi, joita ei voi tai saa muuttaa. Toisaalta artikkeli muistutti, kuinka rahan ainoa arvo syntyy vasta kun sitä käytetään. Ja se mihin sitä käytetään, riippuu tietysti siitä, kuka rahaa käyttää.

Paneudutaanpa näihin teemoihin hetkeksi.

Kuten Kilpi artikkelissaan kirjoittaa, esimerkiksi maanviljelijät olivat (ja ovat edelleen) sidottuina siihen, missä asuivat ja maata viljelivät. Työaikaakaan ei sinänsä ollut, vaan työtä tehtiin sen mukaan mikä tarve oli - kellon ympäri. Työtä ja elämää ei eroteltu toisistaan erillisiksi asioiksi, vaan ne olivat yhtä kokonaisuutta. Työhön ei menty, jotta saataisiin rahaa, jotta voitaisiin elää. Työtä tehtiin elämällä tehtävientäyteistä elämää.

Jälleen kerran viittaan Timothy Ferrissiin, joka kirjassaan The 4-Hour Work Week kertoo tarinaa kalastajasta joka käytyään aamulla kalassa, makoilee rannalla veneensä vierellä loppupäivän. Paikalle ehättänyt liikemies koittaa yllyttää kalastajaa käyttämään vapaa-aikansa hyödyksi ja laajentamaan bisnestään, jotta sen sitten joskus voisi myydä hyvällä rahalla pois, jotta sitten voisi vain olla ja makoilla rannalla...

Kuinka moni meistä kysyy, miksi työtä tehdään? Onko työpaikalle meno automaatio, jota tehdään koska niin kuuluu tehdä?

Tottahan nyky-yhteiskunta toimii toisin kuin maalaisyhteiskunta. Ja tietenkin töihin mennään, jotta saadulla palkalla voidaan elättää itsensä ja kenties perheensä. Silti jään pohtimaan, kuinka usein sitä tulee laskeneeksi mitä oma työnteko itselle maksaa? Mitkä ovat työssäkäynnin kiinteät ja muuttuvat kulut? Jos nämä kulut karsittaisiin pois tai ainakin todelliseen minimiin, kuinka paljon pienemmillä bruttotuloilla tulisit vähintään yhtä hyvin toimeen? Ja jos yhtään lasket arvoa omalle ajallesi, "laatuajalle" tärkeiden asioiden parissa, kuinka paljon sitä nettopalkkaakaan oikeasti tarvitset?

Vai voisitko jäädä rannalle makoilemaan jo nyt?

Viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. On hienoa olla kiireinen. Mutta onko se sitä, mitä todella haluat?

Sitten raha. Tuossa Kilven maalailemassa maalaisyhteiskunnassa työtä ei tehty rahan vuoksi, vaan tehtävät tehtiin, jotta voitiin elää. Raha keksittiin vaihdokkeeksi, jotta sen antaja saisi jotain, mitä haluaa. Jos minä (vanhanaikaisena ihmisenä) ostan levykauppiaalta kahdellakymmenellä eurolla cd-levyn, on sen arvo kaksikymmentä euroa. Vai onko? Hyvä levy voi mullistaa ajatteluni, vähintäänkin parantaa elämänlaatuani. Arvotanko silloin sen vain kahdenkymmenen euron arvoiseksi?

Absurdi kysymys. Ei kaksikymmentä euroa tarkoita mitään.

Kahdellakympillä saa varsin hyvän lounaan. Ruokakaupasta sillä ei vielä paljoa saa. Junalla sillä pääsee Tampereelta hieman Hämeenlinnan alapuolelle. Yrityksille kaksikymmentä euroa on niin pieni summa, että jo sen laskuttaminen maksaa enemmän.

Rahan arvo on aina riippuvainen. Arvo riippuu aina siitä, kuka sitä käyttää, missä tilanteessa ja mihin. Jos minä nyt säästän sen kaksikymppiä ja jätän levyn ostamatta, en ole yhtään sen rikkaampi. Jos sen parikymppiä käytänkin vaikka asunnottoman hyväksi, olenko silloin rikkaampi? Vai köyhempi?

Toistan itseäni: viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. Vaikka tililläni olisi seitsemän miljoonaa euroa, sillä ei ole mitään arvoa ennen kuin sen käyttää. Ja lopullisen arvon määrittää se, mihin sen käytän.

Näin. Sinänsä kauas mentiin Kilven omista pohdinnoista, mutta näinhän se menee - asiat jalostuvat kun niitä jakaa.

Internet pitää kieltää

2010-02-15T16:31:00.000+02:00

Viime viikonloppuna osui silmiini Aamulehden juttu: Tirkistely kielletty: Työnantaja ei saa kurkkia hakijan Facebookia tai tehdä nettihakuja.

Anteeksi, mutta missä ulottuvuudessa lainsääsäntö halutaan pitää?

Jos vapaaehtoisesti (omaa tyhmyyttäni) laitan kännikuvani Facebookiin, eikö se ole sama asia kuin jos päättäisin ko. kuvan niitata kaupungilla julkiselle ilmoitustaululle?

Jos työnantaja kuvan kadulla näkee, eikö sillä muka saa olla vaikutusta päätöksiin? Vai onko se tosiaan "tirkistelyä"?

Onko Internetissä tapahtuva omaehtoinen tiedonjako jotenkin eristyksissä muusta maailmasta? Onko silloin myös LinkedIn sellainen palvelu, josta ei tietoa työnhakijasta saisi etsiä? Entä saanko seurata kollegan Twitter-tiliä, vai onko sekin "tirkistelyä"?

Perjantaina kommentoin kuinka Suomi tippuu/i kelkasta. Ja tätä menoa tippuu aina vaan kauemmaksi ja kipeämmin. Tässä harvaanasutussa vähäkansaisessa maassa yksityisyydensuoja on viety niin äärimmäisyyksiin, että uhreista tulee rikollisia, kusettajista tulee palkittuja ja viisaudesta rangaistaan.

Eikö se osoita työnantajalta äärimmäistä tyhmyyttä, jos ei ota työntekijästä mahdollisimman hyvin ja perusteellisesti selvää ennen rekrytointia? Rekrytointipäätökset ovat yrityksen tärkeimpiä ja kriittisimpiä päätöksiä - etenkin maassa, jossa työvoimakustannukset ja -sitoumukset ovat aivan omaa luokkaansa.

Kyllä kai jokainen haluaa tiimiinsä ne parhaimmat?

Kielletään Internet. Silloin ei pääse kukaan vahingossa näkemään mitään pahaa.

P.S Ei kannata unohtaa, että kyllä ne parhaimmatkin toisinaan osaavat itsensä aika hyvin nolata.

Suomi tippui kelkasta

2010-02-12T16:05:00.000+02:00

Olen kuluneen viikon aikana yllättävän monta kertaa keskustellut Suomen nykytilasta. Enkä edes oma-aloitteisesti, vaan eri tilanteissa eri ihmisten kanssa on keskustelu ajautunut aiheeseen.

Yhteinen nimittäjä keskusteluille on huoli siitä, että Suomi on jäämässä jälkeen.

Tässäkin blogissa tätä on mietitty: miksi pankit jumittuivat 90-luvun lopulle? Miksi verkkoruokakauppa toimii muualla, muttei Suomessa? Miksi koulutusta ei arvosteta? Miksi applet ja htc:t ja vaikka mitkä menevät Nokian ohi oikealta ja vasemmalta?

On myös muutamia lääkkeitä viikon aikana tullut vastaan. Eivätkä ne mitään ydinfysiikkaa ole, vaan arkipäiväisen ajattelun seurausta. Kyse onkin siitä, kuinka nämä saataisiin toteutumaan.

Koulutus
Vielä muutama vuosikymmen sitten oli kenties realistista ajatella elämää putkena: koulut-työ-eläke. Ensin opiskeltiin ammattiin, sitten vietettiin kolmekymmentä vuotta samassa työssä kunnes lopulta jäätiin eläkkeelle.

Ei se enää voi näin toimia. Maailma on tällä hetkellä täynnä ammatteja ja työtehtäviä, joita ei yksinkertaisesti edes ollut olemassa vielä kymmenen vuotta sitten. Kuinka sellaisiin ammatteihin olisi voinut opiskella? Ja mitä töitä meillä on kymmenen vuoden kuluttua?

Sen sijaan, että opiskeltaisiin ammatteihin, tulisi opiskella omaan identiteettiin. Se on kuitenkin se tekijä, jonka mukaisesti kaikki tehtävät ja työt teemme. Ei identiteetti vaihdu ammattia vaihtamalla. Mutta ymmärtämällä paremmin omat vahvuutensa ja luonteenpiirteensä, olisi mahdollista tehdä ne työnsäkin paremmin. Teorialla ei opi käytäntöä - työn oppii tekemällä.

Virka
Onko virka pahinta mitä ihmiselle ja yhteiskunnalle voi tapahtua? Voiko virka lamaannuttaa työntekijän uneliaaseen harhaan, jossa ei tarvitse tehdä yhtään sen enempää kuin on pakko? Eikä aina edes sitä.

On suurta naiviutta kuvitella, että asiat pysyisivät ennallaan.

Emme enää elä maailmassa, jossa työnkuva pysyisi stabiilina. Emme enää elä maailmassa, jossa pomo tietää kaiken ja sanoo mitä muiden pitää tehdä.

Tehokkainta työtä on yhdistää päät ja innovoida yhdessä. Tehokkainta työtä on tehdä aina vähän enemmän kuin pitäisi. Tehokkainta työtä on tehdä sellaista työtä, jossa jo työ itsessään antaa palkinnon. Ei tälläista työtä tehdä joutumalla virka-asemaan, josta ei pääse eikä joudu millään pois. Vaikka ei saisi mitään aikaiseksi.

Jos kaupungin työmaalla yksi kaivaa kuoppaa, toinen seuraa sivusta ja kolmas lukee iltistään kuorma-auton hytissä. Jos työntekotavat ja asennoituminen näin jatkuvat, ei Suomella ole hääppöistä tulevaisuutta edessään.

Pelko
(Epä)onnistumisen pelko on suomalaisilla kova. Mitä ne muut sanovat jos kämmään? Nauravatko ne muut minulle jos puhun tyhmiä? En minä tästä mitään tiedä, olen siis hiljaa. Ei tämä kosketa minua, parempi pysytellä sivulla.

Mikä siinä väärässä olemisessa on niin kamalaa? Mikä siinä mielipiteensä sanomisessa on niin hirvittävää?

Ja miksi porukassa pitää aina olla se yksi, joka (pelosta) ampuu alas kaikki uudet ideat ja eriävät mielipiteet?

Luovuttaminen
Peli luovutetaan kesken. Jääkiekosta en mitään ymmärrä, mutta eikös tämä ole monesti ollut se syy, miksei kisoissa pärjätä loppuun asti? Jossain vaiheessa annetaan periksi - luovutetaan?

Näinkö kävi Nokialle? Ajaako pärjäämisen pakko luovuuden ja kehityksen edelle? Onko liian kovat paineet?

Vai mitä kävi metsäteollisuudelle? Miksei jo ajat sitten jalostettu alaa pidemmälle? Oliko pakko jäädä selluhommiin, jota muutkin niin helposti voivat tehdä?

Tähän otti kantaa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen viime viikonloppuna: Suomessa palkitaan matalaa tuottavutta. Olen samaa mieltä. Turha meidän on yrittää kilpailla matalan tuottavuuden aloilla vaikkapa Kiinaa vastaan. Turhaa valitella, kuinka meidän työt valuvat halvan palkkakustannusten maihin.

Eivät valuisi, jos palkkataso olisi Suomessa sama.

Vaan en minä ainakaan sitä haluaisi. Kyllä minä haluan kunnon palkan työstäni. Mutta en oleta, että se tulisi siitä, minkä tekemiseen ei tarvitse panostaa.

Minä olen pettynyt sinuun

2010-02-10T16:29:00.000+02:00

"Minä olen pettynyt sinuun."

Näin minulle sanottiin tänään.

Niinpä. En ole täydellinen. En täydellinen isä, en täydellinen puoliso, en täydellinen yrittäjä, kollega, esimies. Missään en ole, enkä tule olemaan täydellinen.

Niin se maailma pyörii.

Kukaan ei ole täydellinen. Kaikilla on parantamisen varaa. Jokaisella meistä on historiassaan suuria ja typeriä virheitä. Me olemme raadollisia raakileita.

Silti voimme oppia. Vaan oppimisen edellytyksenä on nähdä mitä pitäisi tehdä. Ja silloin ensin pitää hyväksyä oma vajavaisuutensa sekä nöyrtyä myöntämään puutteellisuutensa. Myöntämään epäonnistumisensa.

"'Jos ei koskaan epäonnistu, ei ole yrittänyt tarpeeksi."

Suurinta viisautta lienee ottaa opikseen.

Vaikka se tarkoittaisi julkista nolausta. Vaikka se tarkoittaisi omien mielipiteiden hylkäämistä. Vaikka se tarkoittaisi vaikeita aikoja.

On se kuitenkin ainoa järkevä tie. Sinäkin sen sisimmässäsi tiedät.

Joten: monessa asiassa olen epäonnistunut. Arvokkaimpia ovat ihmiset, jotka epäonnistumiseni minulle näyttävät.

Nyt osaan olla tuosta saamastani palautteesta onnellinen. Se antoi minulle mahdollisuuden kehittyä.

Suomen tasavallassa on vähemmän asukkaita kuin Miamin kaupungissa

2010-02-05T16:03:00.000+02:00

Ruotsalaiset vain diskuteeraavat, eivätkä saa mitään aikaiseksi. Suomalaiset pystyvät nopeaan päätöksentekoon.
Ruotsissa on 68% enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Kazakstanissa vain tapellaan. Suomalaiset ovat järjestyksen kansaa.
Kazakstanissa on 184% enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Espanjalaiset eivät ymmärrä ajan kulkua vaan ovat ihan mañana. Onneksi suomalaiset ovat niin valtavan täsmällisiä.
Espanjassa on kahdeksan kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Ranskalaiset ovat hyvin ylimielisiä ja itserakkaita. Toisin kuin suomalaiset, jotka ovat avoimia ja ymmärtävät erilaisuutta.
Ranskassa on yksitoistakertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Saksa on hirveän byrokraattinen maa. Suomessa on mukava asioida virastoissa, jotka palvelevat niin asiakaslähtöisesti.
Saksan asukasluku on yli viisitoistakertainen Suomeen nähden.

Venäläiset ovat pahoja. Vain suomalaiset ovat hyviä.
Pahisten lukumäärä on kaksikymmentäseitsemänkertainen verrattuna hyviksiin.

Amerikkalaiset ovat tyhmiä. Suomalaiset ovat viisaita.
Tyhmiäkin on enemmän kuin viisaita. Viisikymmentäkuusi kertaa enemmän.

Kiinalaisista ei kannata välittää. Ne ovat niin kaukana.
Maailman joka viides ihminen on kiinalainen.

Ollaan me pieni ja syrjäinen, sisäänpäin kääntynyt kansa. Joko avataan silmät?

Kyynikot tappavat tulevaisuuden

2010-02-02T16:28:00.000+02:00

Kuinka iso osa maailman bisneksestä pyörii sen takia, että poika tykkää tytöstä ja tyttö tykkää pojasta? Tai sitten toinen tykkää, toinen ei? Kuinka iso osa ympärillämme tapahtuvista teoista juontaa juurensa pariutumisen synteesiin?

Eikö koko viihdeteollisuus ole rakennettu tämän ympärille? Musiikki, elokuvat? Entäpä taide, kirjallisuus? Päteekö tämä arkisessa päivittäistavarakaupassa? Eikö? Vaiko sittenkin - katsopa minkälaista kuvamateriaalia mainoksissa käytetään? Näkyykö niissä arkinen realismi? Vaiko kiiltokuvamainen onni - rakkaan kanssa?

Ehkei koko maailma kuitenkaan, mutta valtavan iso osa siitä pohjautuu tavalla tai toisella siihen ajatukseen, että kaipa jokainen meistä etsii jonkinlaista kumppania itselleen.

Paitsi kyynikot.

Kyynikothan jo tietävät kaiken. Silloin ei romantiikalla ole sijaa. Kyynikoilla ei ole muuta sijaa kuin epäillä kaikkea ja jokaista.

Jos ensimmäinen puusta laskeutunut esi-isämme olisi ollut kyynikko, edelleen asuisimme oksistoissa banaania mutustellen. Vaatiihan se valtavasti rohkeutta hypätä maahan - avoimin mielin. Kyynikko olisi oksaltaan todennut, että onhan tuota maata jo nähty. Ja sinne olisi jääty.

Kyynikko on sydämessään pelkuri. Kyynikko on sydämessään arkajalka.

Toisaalta. Jos Eeva olisi ollut kyynikko, asuisimme edelleen paratiisissa, sillä ei kyynikko ota hedelmää jos sitä hänelle tarjotaan.

Vaan, onneksi emme sinne jääneet. Nyt meillä on vapaa tahto. Nyt meillä on vapaus valita.

Minä valitsen aidon ja vilpittömän halun ihmetellä uusia asioita. Minä valitsen epävarman tulevaisuuden, jota ei ole asetettu mihinkään muottiin. Minä valitsen olla olematta kyynikko.

Voiko Suomeen syntyä todellinen palvelukulttuuri?

2010-01-25T16:01:00.000+02:00

Kirjoitin viime viikolla avoimen kirjeen Nokian kaupungille. Kirjeessä kritisoin kaupungin päätöstä lomauttaa opettajat, mutta myös toimintatapoja, jolla Nokian kaupunki on asiaa hoidellut. Ehkä olen kunnallisissa asioissa noviisi, ehkä vain olen idealisti, mutta en yksinkertaisesti hyväksy tietojen pimittämistä ja perusteetonta päätöksentekoa.

Onneksi en ole asiallani yksin, vaan samaa mieltä kanssani ovat monet muut. Nokian joka ainoan koulun vanhempainyhdistykset ovat yksimielisesti lomautuksia vastaan ja vaativat niiden perumista.

Tuo on aika huimaa. Vanhempainyhdistyksiä kun Nokialla on kolmetoista kappaletta; jokaisessa niissä useita kymmeniä aktiivijäseniä. Toisin sanoen: lomautuksia vastustaa aktiivisesti (oppilaat ja opettajat mukaan lukien) nopeasti laskettuna toistakymmentä prosenttia Nokian kaupungin väkiluvusta.

Silti kaupunginvaltuusto ei ota asiaa käsittelyyn. Että se siitä avoimesta päätöksenteosta.

Mitä ihmettä tällä kaikella sitten on tekemistä tämän blogin kanssa? Palvelustahan minä olen aikonut kirjoittaa - palvelusta, verkkokaupankäynnistä, liiketoiminnasta.

Sitä vaan, että ihan samaa palveluasiaahan tässä lomautusasiassa sivutaan. Ei tilaaja-tuottaja-malli mikään onnela ole, eikä asiakasajattelu kunnallistoimen joka paikassa toimi - mutta - kyllä jokainen kaupungin asukas on myös asiakas.

Ei todellinen palvelu synny ahneudesta. Onnistunut palvelu syntyy halusta kuulla toista silläkin uhalla, että oma näkemys on vaarassa.

Vasta siinä vaiheessa voidaan Suomesta puhua palvelukulttuurina, kun palveluasenne löytyy kaikilta sektoreilta. Niin keskusliikkeistä, kuin pienliikkeistä, kuin julkishallinnostakin.

Liikkeen asiakkaana on huonosta palvelusta helppo äänestää jaloillaan. Kaupungin asukkaana on ihan yhtä helppo äänestää - ei jaloillaan, mutta äänellään.

Kuka huolehtii sijoituksestasi ellet sinä itse?

2010-01-22T16:26:00.000+02:00

Osakeyhtiön perusajatus toimii valtavan näppärästi. Osakeyhtiön tehtävänä on tuottaa sen omistajille rahaa. Omistajat ovat sijoittaneet siihen x euroa ja odotus on saada sijoitus tuottamaan y euroa.

Hallitus valvoo osakeyhtiön toimintaa parhaaksi katsomallaan tavalla, jotta osakeyhtiö saisi sijoitetut eurot tuottamaan mahdollisimman hyvin.

Toimitusjohtaja järjestelee osakeyhtiön asiat siten, että osakeyhtiöllä olisi tuottoja mahdollisimman paljon ja kuluja mahdollisimman vähän.

Mitä enemmän viivan alle jää plussaa, sen tyytyväisempiä ovat kaikki.

Ja jos homma ei toimi, hallitus antaa toimitusjohtajalle kenkää. Tai omistajat laittavat hallituksen uusiksi. Erittäin yksinkertaista.

Näinhän se pitäisi toimia myös julkivallassa. Jos omistajat - sinä ja minä - eivät saa sijoitukselleen katetta, pitäisi laittaa miehet ja naiset vaihtoon. Panoksetkin kun ovat tässä koko elämän pelissä paljon isompia.

Mitä koulu oikein on?

2010-01-21T18:52:00.000+02:00

Tänään oli vanhempainyhdistysten yhteiskokous. Kotimatkalla jäin (jälleen kerran) miettimään koulun olemusta.

Mitä koulu oikein on?

Totta kai koulu on opettamista ja oppimista. Mutta tämä on liian helppo vastaus. Tämähän on vain yksi näkökulma asiaan. Etenkin, jos oppimista ajatellaan vain aineopiskeluna. Mitä varhaisemmassa vaiheessa koulutietä ollaan, sen enemmän opitaan itse oppimista. Ison osan oppimisesta muodostaa oppiminen toimimaan itsestään vastuullisena itsenäisenä ja tärkeänä ihmisenä.

Maria-Kaisa Aulan mukaan Suomessa pidetään liian vähän yhteyttä koulujen ja kotien välillä. Olen samaa mieltä. Ei toki, että asia olisi vain kouluista kiinni; onhan osapuolia kaksi. Myös vanhemmat voivat olla aktiivisia ja pyrkiä osallistumaan kouluelämään. Iso merkitys olisi silti myös yhteiskunnan asenteella ja toimintatavoilla.

Koulu on paikka, jossa lapsemme viettävät valtavan ison osan hereilläoloajastaan. Jo yksistään sen takia se on valtavan tärkeä juttu.

Sillä ei koulu mikään säilytyspaikka saa olla.

Ensimmäisinä vuosina otetaan isoimmat askeleet. Kuinka moneen asiaan myöhempinä vuosina vaikuttavatkaan ne ensimmäiset vuodet kun näitä askeleita otetaan? Mikä valtaisa merkitys on niillä opettajilla ja tavoilla, joiden vaikutuspiirissä lapset niin suuren osan ajastaan viettävät?

Nämä kaikki edellä mainitut asiat saavat (jälleen kerran) minut toteamaan: peruskoulu on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista, mitä ihmisen elämään osuu. (Vaikka sen olisi käynyt niinkin suurilla lintsausmäärillä kuin minä...) Sen vaikutukset kantavat vuosikymmeniä.

Miksi sitten minusta tuntuu, ettei asiaa nähdä näin? Eikä ainakaan silloin kun juustohöylä soi.

Avoin kirje Nokian kaupungille

2010-01-20T18:51:00.000+02:00

Kirjoitan tämän kirjeen yksityishenkilönä, koululaisen isänä ja huolestuneena nokialaisena. Nokian kaupunki aikoo lomauttaa lähes kaikki opettajansa neljäksitoista vuorokaudeksi vuoden 2010 aikana. Olen todella vihainen ja pettynyt tästä päätöksestä.

Näin laajoilla lomautuksilla on mielestäni valtavat seuraukset, enkä ole lainkaan vakuuttunut, että lomautuspäätös olisi lähimainkaan oikea tai edes kunnolla valmisteltu. Haluankin pyytää Nokian kaupungin edustajia pohtimaan lomautusasiaa neljältä näkökannalta:

1. Lapset
Lapset ovat tärkeintä mitä Nokialta löytyy. Onko todellakin niin, että ainoa mahdollisuus on leikata sieltä, mistä viimeiseksi pitäisi? Kuinka koulujen toiminnoista säästäminen tulee kostautumaan myöhemmin? Jo nyt oppimisympäristöä rasittavat suuret ryhmäkoot ja avustajien puute. Mitä myöhempinä vuosina seuraakaan, kun edelleen nipistetään? Sen lyhytnäköisempää toimintaa ei mielestäni ole kuin tulevaisuudesta varastaminen.

Häpeän myös syvästi, mikäli huhut kevät- ja joulujuhlien peruuttamisesta pitävät paikkansa. Tuollainen päätös tullaan muistamaan. Niin vaaleissa kuin muutenkin.

2. Raha
Paljonko ovat opettajien lomautuksista saatavat todelliset säästöt? Mikäli kaupungilla ei ole euromääräisiä säästöjä kertoa, menee pohja koko lomautuksilta. Koko kaupungin tasolla tavoiteltava kolmen miljoonan euron summa on hyvin suurpiirteinen, sen pohjalta ei saa lähteä tekemään näin rajuja päätöksiä vaan lomautuksiin pitää löytyä selkeät laskelmat. Jos kaupunki ei kykene tarkkoja säästölaskelmia esittämään, aiheuttaa se epäilyksen koko kaupungin taloushallinnon uskottavuudesta. Mitä rahareikiä kenties budjetista löytyy, joiden selvittämiseen ei ole panostettu?

Lasten oppimisrauhan ja kaupungin perusopetusvelvoitteen kohdalla ei suurpiirteisyydellä ole sijaa.

3. Maine
Haluaako Nokia jatkossakin lapsiperheitä asukkaikseen? Mitä tekee jo vesikriisissä ryvettyneelle Nokian maineelle lomautusepisodi? Nyt olisi tilaisuus osoittaa selkärankaisuutta ja näyttää, että Nokialla todella välitetään asukkaista ja heidän tarpeistaan sekä mielipiteistään. Vai halutaanko antaa kuva Nokiasta kaupunkina, jossa vesikriisin hinta maksatetaan lomautusten kautta lapsilla?

Minä ainakaan en voi suositella Nokiaa lapsiystävällisenä kaupunkina.

4. Avoimuus
Miksi on niin vaikeaa saada tietoa? Miten voi olla, ettei päätöksistä tiedoteta laajasti, toistuvasti ja prioriteetilla? Kuka lomautuspäätökset teki? Mitkä olivat yksilöidyt raha- ja muut perusteet? Mitä muita vaihtoehtoja mietittiin? Koska lomautukset tapahtuvat? Emmehän elä enää hämäräkabinettien vuosikymmenillä, vaan nyky-yhteiskunnassa, jossa tieto leviää maapallon puolelta toiselle sekunnissa. Lomautuksista olisi pitänyt aloittaa avoin foorumi heti siinä vaiheessa, kun ensimmäiset merkit niistä ilmenivät.

Joulun alla opetusministeri Henna Virkkunen tuomitsi opettajien pakkolomat. Eikö tämäkään merkitse mitään Nokian kaupungin päättäjille?

Vakuuttakaa minut päätöksistänne tai kiistäkää näkemykseni.

Älä valhettele itsellesi eli älköön kukaan luikuria omallensa lasketelko

2010-01-15T16:25:00.000+02:00

Looginen päättelyketju:

Jos kivi varmasti on kivi, se kestää sen, että sitä tutkitaan. Voin huolettaa käännellä ja pyöritellä sitä varmistuakseni, että se varmasti on kivi. Jos vielä epäilyttää, hakkaan sitä kalliota vasten, koitan murskata sen lekalla, kastelen sitä, jäädytän sen, kuumennan sen - kaikin keinoin koitan todistaa, ettei se ole kivi. Jos se tosiaan on kivi, ei se tästä testauksesta muuksi muutu.

Totuus kestää kyseenalaistamisen.

Jos kyseessä ei olisikaan ollut kivi, olisi se todennäköisesti käynyt kurimuksessa selville. Mikä olisi ollut varsin hyvä asia, koska muutoin olisin kovasti luullut esim. kuivunutta koiranjätöstä kiveksi.

Vaikka mitäpä sen toisaalta väliä vaikka joskus kakkaa kiveksi luulisinkin.

Sillä kuitenkin on väliä, koitanko saada selville mikä kestää ja mikä ei. Jos en uskalla kyseenalaistaa, alan helposti valehtelemaan itselleni. Ja aikaa myöten myös muille.

"Kyllä se bisnes tästä paranee. Kyllä ne paremmat ajat tulevat. Kyllä ennenkin on selvitty. Kyllä voidaan toimia niin kuin aina ennenkin."

B.S.

Jos et aika ajoin revi liiketoimintaideaasi päivänvaloon ja kyseenalaista totuuksina pitämiäsi asioita, mistä silloin voit tietää onko kivi enää kivi?

Mene ulos. Lähde pihalle.

2010-01-13T16:24:00.000+02:00

Istun paraikaa junassa matkalla Ouluun. Illalla pitäisi tulla sieltä pois. Kyseessä on nimittäin innovaatiojuna. Ja täällä ollaan tosissaan.

Ei sen kummempaa tästä konseptista, voit lukea itse lisää, mutta jo vajaan kolmen tunnin jälkeen voi todeta että aivot ovat liikkeellä. Se, että kokoontuu yhteen toisten kanssa, on mahdollisuus. Ja jos vieläpä onnistut kokoontumaan eri tilanteista tulevien erilaisten ihmisten kanssa, olet viisauksien lähteellä.

Tai sitten et.

Se on nimittäin itsestäsi kiinni, mitä muista irti saat. Koulutuksista hyötyvät vähiten ne, jotka eivät halua oppia. Ala-arvoisestakin puheenvuorosta voi saada suuret hyödyt, jos pidät korvasi auki ja mielen avoimena. Kyse on kuitenkin siitä, miten itse saat aivosi liikkeelle.

Hassua on se, että arkikuvioista irtautuminen helposti altistaa uusien ajatusten vastaanottamiselle. Samoin se saa myös oman ideoinnin vapaammin kulkemaan. Työpaikalla ollessa aika turhan helposti täyttyy niillä "oikeilla töillä" tai muuten vaan hektinen tilanne tai ympäristö pitää ajatukset jumissa.

Hassua on myös se, että puhuessasi ajatuksiasi toiselle, joudut väkisinkin miettimään mitä sanot. Ja jo yksistään tämä saa miettimään omia ajatuksiaan toisella tapaa kuin niiden pään sisällä pyörittely. Hyvässä dialogissa keskustelukumppanin kommentti saattaa saada tuttuun asiaan varsin uudet kaiut ja merkitykset.

Kannuksen asema vilahtaa ohi, maa on valkoinen, Suomi on kaunis.

Lähde ulos, riko rutiini, ota etäisyyttä. Reflektoi ja työstä. Pysähdy ja ota vauhtia.

Miten voin olla varma?

2010-01-11T16:22:00.000+02:00

Tuossa edellisessä kirjoituksessani lainasin Tony Sopranon repliikkiä tv-sarjasta Sopranos. Kun tälle tielle kerran lähdettiin, niin jatketaan sitten. Sopranos on nimittäin parasta mitä sarjapuolella on tuotettu lähes kahteenkymmeneen vuoteen, joten toki siitä pitää ammentaa näin tosielämäänkin.

Vapaasti muisteltuna venäläinen nainen toteaa Tonylle, kuinka "jenkit elävät elämänsä olettaen ettei mitään pahaa tapahdu. Kun taas muu maailma elää elämänsä toivoen, ettei mitään pahaa tapahdu.".

Melkoinen näkemysero loppujen viimeksi samaan asiaan.

Miten sitten voisin olla varma, että tekemäni valinnat ja päätökset olisivat oikeita ja hyviä? Mistä voin tietää miten tulevaisuus toteutuu? Miten voin olla varma, ettei mitään pahaa tapahdu?

En mistään.

Eli lienee parempi olla tekemättä mitään ja jättää asiat päättämättä; heittäytyä kohtalon kuljetettavaksi ja katsoa mitä tulee - niinkö?

Pois se minusta.

Se, etten voi koskaan täysin varmasti tietää kuinka asiat tulevat menemään ei saa estää minua tekemästä työtäni. Vaikka en päätösteni oikeellisuutta ja seurauksia voi millään nähdä loppuun asti, ei saa olla syynä päätösten tekemättä jättämiselle.

Huonokin päätös voi olla parempi kuin ei päätöstä ollenkaan?

Vakuutusyhtiöt kauppaavat varmuutta ja turvaa elämän tilanteisiin. Vaan tosiasia on, ettei ole mahdollista elää ja toimia ilman riskiä. Tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen voi olla varsin vapauttava voimavara. Etenkin yrittäjälle.

Sitähän yrittäjyys nimittäin on: yrittämistä. Eli koitetaan tehdä asioita joista ei olla varmoja. Näin ollen yrittämiseen liittyy aina riski. "Jos ei koskaan epäonnistu, ei ole yrittänyt tarpeeksi" totesi Pekka Seppänen jossain kolumnissaan joitakin aikoja sitten.

Varsin tosi juttu.

Elämä on riski. Siksi se onkin niin hienoa.

"We can have it all, Phil"

2010-01-07T16:20:00.000+02:00

Loppiainen sitten tuli ja meni. Joulunaika on nyt virallisesti ohi. Tervetuloa 2010.

Mitäpä mietin näin tuoreen vuoden ollessa aluillaan? Mietinpä mitä tältä vuodelta odotan, mitä ihmeitä nähdä haluaisin.

1. Ilman palvelua ei olisi tätäkään blogia
Totisesti toivoisin näkeväni palvelun vallankumouksen tulevan. Olisipa hienoa kohdata entistä enemmän ja mitä yllättävimmissä paikoissa erilaista ja erilaistavaa palvelua.

Eikä palvelu koske vain kaupallisia aloja. Sitä voi olla vaikkapa kaupungin puhelinvaihteessa, josta itse sain joulun alla kokea mainion esimerkin ekaluokkalaisemme unohdettua tonttulakkinsa joulujuhlan päätteeksi koululle. Opettajat ja koko henkilökunta jäivät saman tien lomille, joten jouduin kääntymään kaupungin vaihteen puoleen kysyäkseni, josko lakkia olisi mahdollista saada haettua. Ja katso, mikä joulun ihme! Vaihteeseen vastasi erittäin ystävällinen ihmishenkilö, joka ei ainoastaan kuunnellut asiaani, vaan myös käytti aikaa ja vaivaa etsiäkseen oikean tahon nimen ja puhelinnumeron.

Palvelu syntyy pienistä asioista. Se syntyy asenteesta. Hyvä palvelu synnyttää hyvää palvelua.

2. Internetistä olisi kätevä ostaa kaikenlaisia tuotteita
Verkko-ostaminen on lisääntynyt huimaa vauhtia viime vuosina. Enkä ihmettele, minä ainakin koen paljon mukavammaksi hoidella ostelut kotoa käsin kuin talsia ruuhkassa muun massan keskellä. (Ja miksi ihmeessä kaupoissa pitää talvisaikaan pitää sisälämmöt niin käsittämättömän korkealla? Kaikkihan kuitenkin tulevat talvitamineissaan sisälle ja hiki puskee pintaan entisestään...)

Silti Suomesta löytyy liian paljon toimialoja ja tuoteryhmiä, joiden näkyvyys ja ostomahdollisuus on ala-arvoinen. Pyykinpesukone netistä? Turha toivo; puutteelliset tuotetiedot, saatavuudet ja kuvaukset tekevät ostamisen liian arpapeliksi. Ruokaa verkkokaupasta? Niin kauan kuin S ja K sanelevat päivittäistavarakaupan rakenteet, ei verkkoruokakaupan kustannustaso tarpeeksi ole vielä järkevä.

Vaan "...aika on syöjätär. Mahtavimmankin muurin on kerran luhistuttava. Silloin aikakaudet vaihtuvat." toteaa Mika Waltari. Kyllä ne rakenteetkin vielä tulevat muuttumaan.

3. Pimittämisen ideologiasta avoimuuden aikakauteen
Ei riitä, että päätetyt asiat julistetaan kansalle kuultavaksi. Kansa haluaa vaikuttaa. Ei riitä, että kauppias sanelee mitä asiakas haluaa ostaa. Asiakas haluaa vaikuttaa.

Työelämän ulkopuolella olen kurkkuani myötä tuskissani kunnanpäättäjien tapaan päättää asioista ja tiedottaa aivan mitä sattuu. Asuinkaupungissani Nokialla suunnitellaan opettajien lomautuksia joita kaupunki perustelee säästötarpeilla, mutta kuitenkaan kukaan ei kykene kertomaan paljonko todellisia säästöjä suunnitelluista lomautuksista tulisi ja mitkä niiden todelliset vaikutukset tulisivat olemaan. Meno on edelleen kuin ammoisina neuvostoystävyyden aikoina. No, vaaleissa punnitaan.

By the way, Pepsi jättää tänä vuonna Super Bowlin väliin. Ensimmäistä kertaa 23 vuoteen. Sen sijaan Pepsi panee haisemaan 20 miljoonaa dollaria sosiaaliseen mediaan. Itsehän olen Coca-Cola man, mutta täytyy hattua nostaa - jälleen kerran - kuinka Pepsi onnistuu toimimaan niin kuin kuuluu. Pepsi Refresh -ohjelma antaa kenelle tahansa mahdollisuuden vaikuttaa. Kenelle tahansa. Siinäpä myös esimerkkiä kenelle tahansa.

Pepsi on tämän vuoden voittajia. Nokian kaupunki puolestaan häviäjä.

4.Mikä oikeasti on tärkeää?
Olin eilen lasten kanssa laskemassa mäkeä rattikelkalla. Pakkanen paukkui ja vauhtia piisasi. Kotimatkalla tajusin kuinka ainutaaluista aikaa olin juuri viettänyt; aikaa, jonkalaista ei voi ostaa.

Jotta työllä olisi merkitys, pitää olla joku syy sen tekemiseen. Tiedätkö sinä tänä vuonna, miksi teet työtä?

Katsoitko Sopranosia? Päätän tältä erää Tony Sopranon lausahdukseen, jonka hän kuiskaa Phil Leotardolle tämän maatessa sairaalassa:

"Believe me, nobody ever laid on their deathbed wishin' they saved more no-show jobs. Now take your time. You get better. And you get out of this fuckin' place. But when you do, you focus on grandkids. The good things. We can have it all, Phil."

Osta kalliimpia tavaroita

2009-12-07T16:17:00.000+02:00

Jokunen aika sitten vietettiin "Älä osta mitään" -päivää. Jäin jo siinä vaiheessa pohtimaan mitä ihmeen järkeä tuossa nyt sitten oikein on. Ketä se hyödyttää ettei mitään osteta? Suomalaisia kauppiaita kenties? Valmistajia? Maahantuojia? Kuka hyötyy ostamattomudesta?

Hyvä on, ymmärrän kyllä ajatuksen taustalla. Juurihan itsekin kirjoitin kuinka ostamme turhakkeita ja haemme materiaa ympärillemme. Olisi kuitenkin tärkeämpää nähdä elämän oikeat arvot kunkin kohdalla kaiken tavaravirran takaa. Liian monesti itsekin sorrun hankkimaan jotain kauhean kivaa, eli täysin tarpeetonta.

En kuitenkaan usko moisiin teemapäiviin. Eikö silloin viesti ole myös se, että tänään kun jättää ostamatta, voi sitten loppuvuoden tehdä aivottomia ostoksia ja lisätä krääsän määrää?

Sen sijaan että jättäisimme ostamatta mitään, ostaisimmekin mahdollisimman kallista. Miksi? Koska jo kansanviisaus sanoo: "köyhällä ei ole varaa halpaan".

Mitä jos suunnittelemattoman heräteostelun sijaan alkaisin tarkemmin pohtimaan hankintojani ja keskittämään ostoni sellaisiin hyödykkeisiin, joita varmasti tarvitsen? Sen sijaan että ostan alennusmyynnistä kolmet farkut (jotka kestävät puoli vuotta kukin), ostaisinkin samaan hintaan yhdet kunnolliset joiden kanssa kuljetaan pari vuotta. Jätänkin tänä vuonna väliin rimpulat jouluvalot jotka ensi keväänä saisi heittää silppuna roskikseen; nyt ostankin kolme kertaa kalliimman setin joka kestää ainakin neljä talvea, kenties pidempäänkin.

Sait ideasta kiinni? Sijoittamalla hieman enemmän on mahdollista saada parempaa laatua ja pitkäikäisempiä tuotteita.

Sen lisäksi että oma rojumäärä vähenee ja hermot lepäävät, on kalliimman valinnalla muitakin positiivisia merkityksiä:

Jätemääräsi pienenee. Kuormitat ympäristöä vähemmän.
Maksat kauppiaalle isomman katteen. Luot liiketoiminnallisia parannuksia kotimaiselle elinkeinoelämälle.
Todennäköisemmin päädyt kotimaiseen tuotteeseen. Suomalainen työ maksaa enemmän kuin kaukomainen. Valinnoillasi teet aina tukipäätöksiä, halusit tai et.
Kotisi/toimistosi viihtyvyys paranee kun tuotteet ovat toimivia ja kaapit lakkaavat pursuamasta puoliksi rikkinäisiä romuja.
Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Yhden päivän ostamattomuus ei auta mitään. Kestävillä valinnoilla on oikeasti vaikutusta.

Suomi ryömii. Jo vuodesta 1978.

2009-12-04T16:13:00.000+02:00

Jos luet Kalevalan taikka Vänrikki Stoolin,

Suomella on mielenkiintoinen historia. Vaikka omaa itsenäistä valtiotamme ei vielä ihan sataakaan vuotta ole, juontuvat kuitenkin kansamme vaiheet kahden suurvallan historioihin ja käänteisiin. Mytologiset kertomukset Kalevalasta tai Lallista ovat iskostuneet takaraivoihimme jo koulun alaluokilta alkaen.

joissa suomalaiset vetää urhean roolin

Talvisodan henki on tiedostettu. Tavalliset suomalaiset nuorukaiset venyivät käsittämättömiin suorituksiin keskellä pakkasen ja sodan kauheuksia. Kotia puolustaessa laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen ja rakkaiden puolesta taistellaan. Eikä jatkosota sen kunniattomampi ole. Minä olen paljon velkaa sotiemme sankareille.

Vois luulla että suomalaiset on rohkeita,

Vaan miten on tilanne tänä päivänä kun Suomi täyttää 92 vuotta? Löytyykö tästä maasta edelleen Kullervoja ja Koskeloita? Mikä on nykyajan vihollisemme vai onko sellaista? Ovatko suomalaiset edelleen samaa kansaa kuin vielä seitsemänkymmentä vuotta sitten; onko sitä sisua?

mutta ne on paskapäitä pelkureita

Miksi minustakin tuntuu siltä, että vastuuta väistellään, kipeistä asioista puhumisen sijaan keskitytään helppoihin aiheisiin? Ei ole helppoa nousta vastavirtaan, poiketa joukosta, sanoa mielipidettänsä. Näin minä tilanteen näen - sinä saat ajatella mitä haluat. Koska kuitenkin jokainen meistä katsoo maailmaa tasan siltä kantilta missä seisoo, olen yhtä vapaa jakamaan mielipiteitäni kuin kuka tahansa muu. Silläkin uhalla, että ne ovat vääriä.

Suomalaiset tekee mitä käsketään,

Tällä hetkellä on kova tarve säästää kun maailman talous on myllerryksissä. Ja kun pitää säästää, niin se tarkoittaa, että joitain asioita ei voi tehdä enää samoin kuin ennen. Silloin ollaan valintojen edessä. Valitettavasti paikoin valinnoista kalleimman hinnat maksavat puolustuskyvyttömimmät, esimerkkinä lapset. Muutamissa (onneksi kuitenkin vain muutamissa) kunnissa säästöjä haetaan leikkaamalla opetuskustannuksista. Ei kai sen lyhytnäköisempää politiikka voi ollakaan kuin tulevaisuudestamme varastaminen!

suomalaiset on talutusnyörissään

Miksi silti valtaosa tyytyy siihen mitä valtuustoissa päätetään? Onko niin, että kipeisiin asioihin ei jakseta perehtyä, kunhan sirkushuvit ovat kunnossa? Kuinka moni kiinnitti kuluvan syksyn aikana huomiota verotuksen painoarvomuutoksiin? vs. Kuinka moni kiinnitti huomiota Vanhasen tuppeen sahattuihin lautoihin, joita oli ja joita sitten ei ollutkaan kunnes niitä taas oli tai ei ollut?

Herrat käskee ja Suomi ryömii,

Bättre folk ja rússkij eivät enää ole Suomen herroja kuten menneillä vuosisadoilla. Nyt suomalaisten herroja ovat Salatut elämät, Ilta-Sanomat ja Lapin Kulta. Materian ja omahyväisyyden ehdoilla eletään, niiden alta saa väistyä muu. Vai onko sinulla antaa minulle parempi selitys miksi kasvavalla vimmalla etsimme itsellemme omaisuutta ja turhakkeita samaan aikaan kun lapsemme voivat pahoin ja ampuvat toisiaan?

ryömikää, ryömikää!

Kymmenen vuotta sitten kuulin likemmäs satavuotiaan mummosen tokaisevan presidentivaalien alla: "Sellainen presidentti valitaan, joka saa Suomen kansan pahemmin Herran eteen polvilleen." En tiedä kuinka polvillaan sitä suomalaiset olisivat jos Aho olisi muinoin presidentiksi valittu, mutta onpahan jäänyt tuokin lause päässäni kaikumaan. Siinä toteamuksessa oli aito sotien ja pula-ajan synnyttämä karheus kurkussa.

Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii

Mitä suomalaiset tekee demokratialla

Suomi on tasavalta. Se tarkoittaa että kansalaiset ovat tasavertaisia, joilla on yhtäläinen äänioikeus. Meillä on siis demokratia. Jokaisella on mahdollisuus valita, kuka häntä edustaa päättävissä tahoissa. Eivät eduskunta ja hallitus ole pienen piirin diktatuurisia päätöselimiä, vaan koko kansan eri näkemyksiä edustavia tahoja. Jos edustajani ei tee mielestäni hyviä päätöksiä, en äänestä häntä enää. Yksinkertaista.

kun ei ne sitä käyttää uskalla?

Miksi sitten samat naamat istuvat edustustoissa vuodesta toiseen? Miten on mahdollista että meillä on jo kohta kolmekymmentä vuotta ollut saman puolueen presidentti? Tarkoittaako tämä, että asiat ovat niin hyvin, ettei ole tarvetta muutokseen? Oletko sinä todella sitä mieltä? Suurinta typeryyttä on olla tyytämätön ja silti äänestää kuten ennenkin. Ja vielä tätäkin typerämpää on jättää äänensä antamatta.

Byrokratianne ootte ansainneet

Ei ole muutosten tekeminen koskaan helppoa. Mutta muuttumattomuus on valhetta, silmänlumetta. Oikeasti muutosta tapahtuu joka hetki ja kaikkialla. Paitsi virastoissa. Joissa aika on pysähtynyt vuoteen 1978. Silti pitää itsellensä muistuttaa, että ihminen ei ole valtiojärjestelmää varten, vaan järjestelmät ovat ihmisiä varten. On vain välillä tuskastuttavaa, kun ei asioista tiedoteta, niitä perustellaan turhanaikaisilla pykälillä, vedotaan käytäntöihin, aiempiin toimintatapoihin...

ja Armi Aavikkonne, jee, jee, jee

Onneksi meillä on kuitenkin toimiva viihdesysteemi. Lisää pökköä digikanaviin ja suolletaan lisää aivot turruttavaa soopaa koko kansalle - pienistä pitäen. On mukavaa olla pupu ja työntää päänsä pensaaseen; sieltähän tulee Big Brother!

Haistakoon vittu koko Suomen kansa,

Turhautumiseni taitaa jo alkaa näkyä läpi asenteestani. On silti aika ajatella ihan itse. Kantaa ihan itse huolta omista lapsistaan ja heidän mahdollisuuksistaan siinä tulevaisuudessa, minkä me yhdessä luomme. Joskus pitää ravistella, joskus pitää haistatella. Ole kylmä tai kuuma, älä haalea.

se on itse menettänyt valtansa

Peiliin on katsominen, muiden syyttely ei auta. Jos haluan muutosta siihen mitä asioita politiikassa käsitellään, jos haluan saada itselleni tärkeitä arvoja esille, on se minun tehtäväni niistä kertoa. Nykyaikana se onneksi mahdollista. Ja voi alkaa pienin askelin, vaikkapa blogin välityksellä.

Perkeleen hullut luulee vielä kapinoivansa,

Suomalainen kenties kuitenkin tuntee vielä hengenheimolaisuutta sinne Köyliönjärven jäälle. "Perkele" sanoo suomalainen mies ja tekee mitä lystää. Eli painuu baariin. Mitä jos kuitenkin tekisit sen vaikeamman teon ja olisit aidosti läsnä lapsesi luona? Suosittelen, omasta kokemuksesta.

kun ne Irwinille kantaa rahansa

Joopa joo. Ei maailmaa yhdellä blogivuodatuksella pelasteta. Näin itsenäisyyspäivän alla tämmöisiä ajatuksia kuitenkin päässäni pyörii. Lapsiperheen isänä on vain ollut kivuliasta lukea uutisia Kauhajoen kouluampumisoikeudenkäynneistä ja samaan aikaan opettajien lomautussuunnitelmista. Minä nimittäin näen, että näillä asioilla on yhteys. Näetkö sinä?

Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii
Suomi ryömii, Suomi ryömii

Eikö jo olisi aika nousta seisomaan?

Eppu Normaali: Suomi ryömii (Aknepop, 1978)

Mikä on nokialaislapsen hinta?

2009-12-03T18:49:00.000+02:00

Viime aikoina on mediassa jonkin verran noussut esiin Nokian kaupungin päätös lomauttaa opettajia tuntikehyksen pienentämisen lisäksi. Aihe on erittäin tärkeä ja kaipaisi selkeästi laajempaa huomiota. Koska tiedottaminen lomautussuunnitelmista ja niiden tavoitteista on ollut varsin olematonta, päätin lähteä itse tekemään pientä laskuharjoitusta.

Tilastokeskuksen mukaan koulutustoimialan mediaanipalkka on 2 798 euroa, sivukuluineen voidaan kuukausittaisiksi palkkakustannuksiksi tällöin arvioida n. 3 450 euroa per opettaja. Nokian koulujen Internet-sivujen mukaan arvioin lomautusuhan alla olevia opettajia olevan n. 270 kpl ja huhupuheiden mukaan lomautustarve on jopa 14 päivää per opettaja. Näin ollen opettajien lomautuksilla saataisiin välittömiä säästöjä yhteensä 615 000 euroa. Paljon rahaa toki, mutta silti vain 0,58% kaupungin ensi vuoden verotuottoarviosta (106 770 000 euroa).

Jos säästö on tätä luokkaa, tuo lasten oikeuksista tinkiminen kaupungin kokonaisbudjettiin nähden siis vähäisen euromääräisen säästön, mutta sen muut vaikutukset ovat mielestäni valtavat. Ja valitettavasti negatiiviset.

Jotta lomautuksen ajalliset vaikutukset saataisiin mahdollisimman lyhyeksi, olisi ilmeisesti kannattavinta lomauttaa opettajat kahdessa erässä. Toisen puolen ollessa lomautettuina, hoitaisi työssä oleva puoli kaksi ryhmää kerralla, eli erittäin suuria ryhmiä olisi tiedossa, jolloin opetustyö pakosta muuttuisi vain oppilaiden valvomiseksi. 14 lomautuspäivää tarkoittaa melkein kolmea kalenteriviikkoa ja jos tämä kerrotaan kahdella, tarkoittaa se lähes puolentoista kuukauden mittaista ajanjaksoa puoliteholla hoidettuna. Jokainen oppilas 28 päivää puoliteholla, eli noin 15% lukuvuoden koulupäivistä! Ja tämä kenties vaihtoehdoista paras?

Nokian kaupungin Internet-sivujen mukaan Nokian kouluissa (pois lukien erityiskoulut) on yhteensä 3 629 oppilasta. Lomautuksista saatava säästö kun jaetaan oppilasmäärällä, saadaan selville että säästöä per oppilas kertyy 169 euroa. Tämä kun jaetaan 28 päivällä, saadaan koululaisen päivän arvoksi 6,05 euroa. Onko siinä siis se arvo, mikä nokialaisten tulevaisuudelle halutaan antaa? Eipä ole kalliiksi nokialaislapsen elämä hinnoiteltu.

Vai olenko väärässä? Mitkä ovat todelliset säästöt kun otetaan huomioon lomautusten kaikki eri vaikutukset? Ovatko ne edes tätä luokkaa? Kun kyseessä on näinkin painava asia, tulee laskelmien olla olemassa, perusteltuina ja avoimia. Opettajien lomautus on joka tapauksessa selkeä viesti kaupungin päättäjiltä: lapsia ei koeta tärkeiksi.

Muutimme Nokialle vasta hieman yli vuosi sitten mutta valitettavasti alan jo tuntea siitä häpeää. Sen lyhytnäköisempää toimintaa ei nimittäin ole kuin tulevaisuudesta varastaminen.

Ihminen ennen tehokkuutta?

2009-11-23T16:11:00.000+02:00

Viime keväänä löysin John Steinbeckin. Löysin - tarkoittaa siis että todella löysin Steinbeckista sielunkumppanin. Kesällä lukuvuoroon osui Vihan hedelmät vuodelta 1939. Upea kirja. Haluan jakaa siitä joitain ajatuksia.

Amerikan omatunto
Teoksen kansilehdessä sanotaan kirjan herättäneen Amerikan kansan omantunnon. Eikä John Steinbeck lukijaansa helpolla päästäkään – mielestäni voidaankin puhua varsin merkittävästä talouden oppikirjasta tämän kirjan kohdalla, vaikka se puhtaasti kaunokirjallinen teos onkin.

Nykyaikaiseen ajatteluun (ainakin omalla kohdallani) kuuluu ajatus yksilön vapaudesta menestyä, yrityksen vapaudesta kasvaa. Vaan mitä jos vapaus kasvaa liian suureksi yksilön tai yrityksen kantaa? Tarvitaanko silloin ohjaavaa otetta vaikka valtionhallinnon taholta? Mikä on kansan, joukon mahdollisuus vaikuttaa ja ohjata yhteiskunnan toimintaa?

Vihan hedelmät on julkaistu toisen maailmansodan kynnyksellä. Kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut pörssiromahdus ja sitä seurannut raju lama oli runnellut Yhdysvaltoja, joka ei tuohon aikaan vielä ollut sellainen maailmanmahti, jonkalaisena me sen nykyään tunnemme. Teoksen päähenkilö on Tom Joad, oklahomalaisen Joadin perheen vanhin poika, joka on juuri vapautunut vankilasta taposta tuomittuna. Palatessaan kotiinsa Tom löytää kotitilansa hylättynä ja perheensä valmiina lähtemään kohti Kaliforniaa töiden ja paremman elämän toivossa.

Oklahomassa pienviljelijöiden viljelykset ollaan ”Yhtiön” toimesta yhdistämässä isommiksi kokonaisuuksiksi, jotka tehokkaammalla koneellisella viljelyksellä saataisiin tehokkaimmiksi ja tuottavimmiksi tiloiksi. Samanaikaisesti Kaliforniassa suuret maanomistajat hankkivat seudulle liian monta työnhakijaa, jolloin he pystyvät polkemaan palkkoja ja laskemaan keräyskustannuksia, näin päästen nostamaan omaa tuottoaan.

Joadin perhe muiden mukana suuntaa Kaliforniaan uskovansa sieltä löytävänsä paratiisin. Totuus alkaa heille valkenemaan pitkällä ja työläällä matkalla kun kymmenet ja sadat viimeisillään olevat ylikuormatut autot matelevat hitaasti kohti länsirannikkoa. Eikä perille päästyä todellisuus ole yhtään lohduttavampi, päin vastoin. Työtä ei tahdo löytyä ja väliaikaiset leirit, joissa ”okiet” asustavat, lähinnä herättävät vihaa ja nostattavat väkivaltaa paikallisten asukkaiden keskuudessa.

Steinbeck kertaa Kalifornian historiaa, avaa lukijan kohtauksillaan ymmärtämään kokonaisuutta, kontekstia niin koko tarinalle, kuin ihmisyyskysymyksillekin – missä on minun kotini? Ovatko muukalaiset minulle uhka? Lipsunko valheeseen tai väkivaltaan turvatakseni oman ja perheeni tulevaisuuden? Mikä enää onkaan oikein tai väärin?

Perusongelma – kysynnän ja tarjonnan laki
Työmiehiä kun on liian vähän, heille siirtyy valtaa. Tällöin heistä kilpaillaan ja heillä on mahdollisuus hinnoitella työnsä. Mikäli työmiestarjontaa saadaan kasvatettua, valta siirtyy takaisin palkkaajalle. Tässä tapauksessa kaikille työmiehille ei riitä työtä ja palkkoja voidaan tiputtaa.

Näinhän toimii markkinatalous. Siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän, mistä on pulaa. Jos on ylitarjontaa, hinta putoaa. Vaan missä vaiheessa päädytään niille rajoille, että malli ei enää toimi?

Työnantajan vastuu
Kauaskatsoisemmalla toiminnalla olisivat maanomistajat voineet pitää parempaa huolta niin työntekijöistään kuin tuloksestaankin. Mitä menetettävää nimittäin on miehellä, jonka perhe on jo nääntynyt nälkään, jolla ei enää ole mitään? Steinbeck kuvaakin maanomistajien pelkoa osuvasti:
”Okielaiset – omistajat vihasivat heitä, koska he tiesivät olevansa itse pehmeitä, ja okielaiset olivat vahvoja; omistajat tiesivät olevansa itse kylläisiä, ja okielaiset olivat nälkäisiä; ehkä omistajat muistivat kuulleensa isoisiltään, kuinka helppoa on varastaa maata pehmeältä mieheltä, jos olet itse kiihkeä ja nälkäinen ja aseellinen. Omistajat vihasivat heitä.”
”Kun miehen on pakko saada työtä, silloin työnantaja maksaa hänelle ilman muuta vähemmän palkkaa, eivätkä silloin muutkaan voi saada enempää.”
Tähän lakoniseen toteamukseen kiteytyy kirjan ydin. Vaan toivoisinpa että nykyään tilanne ei olisi näin. Vihan hedelmät täyttää seitsemänkymmentä vuotta tänä vuonna. Onko maailmamme toisenlainen nykyään? Miten korporaatiot näkevät vastuunsa ja toimivat sen mukaan? Entä kannanko itse vastuuni työnantajan roolissani?

Vapaa kauppa
Kaikki kokemukseni ja oppini vuosien varrelta ovat vahvistaneet näkemystä ihmisen vapauden puolesta. Kaupankäynnin säätely on mielestäni rikkonut vapaan ihmisen perusoikeuksia vastaan. Miksi minä en saisi käydä kauppaa siellä ja niiden tahojen kanssa kuin haluan? Kuka sanoo kuinka paljon saan ansaita?

Vaan eikö nykyisen vapaan kaupan aikana käsitellä kuitekin aivan samoja teemoja kuin Steinbeck vuonna kolmekymmentäyhdeksän? Kasvavatko tuloerot liian suuriksi? Etsitäänkö tehokkuutta ja tuottavuutta ihmisyyden kustannuksella? Pitääkö ihmisen liikkuvuutta rajata? Vai pitäisikö sittenkin harrastaa alueellistamispolitiikkaa? Onko Lääkelaitoksen oikea paikka Helsingissä vai Kuopiossa? Mitä tapahtuu jos valtaosa ihmisistä pyrkii valtaväestön luo; missä valtaväestö silloin sijaitsee? Tampereella? Vaiko kenties Helsingissä, Hampurissa, Lontoossa vai Tokiossa?

Olemmeko valmiit ottamaan täydellisen vapauden ja sen mukanaan tuoman vastuun vastaan? Olenko minä valmis kasvattamaan tuloeroja ja keskittämään palvelut kasvukeskuksiin? Mitä jos kymmenen vuoden päästä ei syrjäseutu ole enää Nurmes vaan syrjäseutu onkin koko Suomi?

Lopputulema?
Vihan hedelmät on yksi sykähdyttävimmistä romaaneista, mitä koskaan olen lukenut. Steinbeckin tyyli osuu mielenlaatuuni ja tarinankerronta on usein mestarillista. Vihan hedelmät oli silti myös opintomatka; proosan muodossa esitettyä kritiikkiä itserakkauden ja omanedun tavoittelun kyllästämää kapitalismia kohtaan.

Onko oikein, että omistus ja valta keskittyy yhä isommille ja harvemmille? Olenko itse aina ja joka paikassa valmis sanomaan: ”Ihminen ennen tehokkuutta?”